29. heinäkuuta 2019

Vaikea valkoinen – miten löytää se oikea sävy?


Osa työtäni huonekalurestauroijana on värien ja niiden sävyjen etsiminen asiakkaiden kalusteisiin. Esineen alkuperän kunnioittaminen rajaa usein värivaihtoehtoja pienemmäksi ja lisänä asiakkaan toive saattaa välillä tehdä tästä hommasta erittäin haastavan. Vaikka värit saa tänä päivänä suoraan purkissa ja värimalleja saa tilattua suoraan kotivelle ei se tunnu helpottavan valintaa edes ammattilaisella. Kyse on kuitenkin aina siitä, mitä kukakin meistä näkee ja missä valossa. Ammattilaisena tulee myös ymmärtää miten sävy muuttuu puupinnalla ajan kanssa.

Suomessa on neljä vuoden aikaa ja samalla näiden mukana muuttuva luonnonvalo. Valon muutos vaikuttaa joidenkin sävyjen kanssa erittäin voimakkaasti ja talvella valittu sävy saattaa kesäaikaan olla jotain ihan muuta. Tämä kannattaa huomioida, mutta samalla muistaa ettei mikään väri ole täydellinen jokaisessa valossa.

Ammattilaisen apuun saa aina turvautua, mutta luota myös omiin silmiisi, tunteeseen ja siihen, että aina voi maalata uudelleen.

Vihattu ja väärin ymmärretty valkoinen

Valkoinen herättää värivalintana voimakkaita tunteita sisustajien parissa – varsinkin jos omasta paletista löytyvä rakkain väri on joku muu kuin valkoinen. Valkoinen koetaan rakastajiensa puolella raikkaaksi, puhtaaksi ja skandinaaviseksi. Vastapuolella valkoinen herättää mielikuvan sairaalasta, mielikuvituksettomuudesta tai vuokra-asunnosta, jossa muuta vaihtoehtoa ei ole ollut. Kokonaan valkoinen koti tuntuu aiheuttavan lähes someraivoa, kun kuva tupsahtaa väärän yleisön kohdalle. Olen välillä jäänyt miettimään koettaisiinko kokonaan keltaisella tai vihreällä kotiaan sisustava yhtä mielikuvituksettomaksi? Onko kyse siis väristä vai värien määrästä?

Kannattaa kuitenkin muistaa, että jokainen meistä näkee ja kokee värit omalla tavallaan. Valkoinen ei myöskään ole aina automaattisesti väärä valinta vanhassa kalusteessa. Valkoista on käytetty siis ennen meitäkin. Nämä valkoiset ovat ajan kanssa patinoituneet ja usein alunperin jo sävytettyjä.

Valkoinen on muutakin kuin maalikaupan A-pohja.

Omalla kohdallani kotini on täynnä luonnonsävyjä valkoisesta, harmaan kautta siniseen. Täällä en kaipaa ympärilleni ylimääräisiä ärsykkeitä värien tai kuvioiden muodossa. Oma kotini on kuin luonnonsävyistä koostuva linnunpesä, jonne on helppo upota lepäämään. Koti oven ulkopuolella saatan taas tulla vastaan keltainen sadetakki päällä – välillä aurinkoisenakin päivänä.

Mikä tekee valkoisen sävyn valinnasta niin vaikeaa?

Jos kodissa on valmiiksi vanhoja valkoisia pintoja kannattaa uudet valkoiset valita näiden mukaan. Kuten kaikista väreistä myös valkoisesta löytyy eri sävyjä kylmästä lämpöiseen. Juuri tämä tekee valkoisesta vaikean. Jokainen meistä on varmasti joskus yhdistänyt kaksi valkoista vaatetta, jotka erikseen näyttävät hyvältä. Vierekkäin tilanne saattaa olla aivan toinen ja korostua tietyssä valossa vielä pahemmaksi. Kylmä ja taittamaton valkoinen luonnon valkoisen vieressä saa pehmeän valkoisen näyttämään keltaiselta. Käytä siis aina samaa lämpötilaa valkoisissa, jotka ovat vierekkäin.

Ympäristö vaikuttaa siis paljon sävy valintaan. Myös alle jäävä pinta kannattaa huomioida, jos maalipinta ei ole täysin peittävä. Kuultava pinta tekee yleensä – viimeistään ajan kanssa – ikävän tempun ja alkaa esimerkiksi männyn kohdalla muuttumaan vaaleanpunaiseksi. Oksakohdat sekä mahdolliset vanhat kosteusvauriot kannattaa huomioida, koska ne saattavat puskea maalipinnan läpi ajan kanssa. Näihin apuna toimii kohtien käsittely erikseen pinnan sulkevilla maaleilla (tai sellakalla) ja kunnon pohjamaalaus. Pohjamaalaus myös usein paljastaa nämä kohdat ennen varsinaista maalipintaa, jolloin korjaus on vielä helpompaa.


Ottossonin mattapellavaöljymaali valkoisena yllä olevassa mallipalassa. Alla oleva kaappikello on maalattu samalla maalilla (vasemmalla) ja patinoitu lopuksi. Oikealla kaappikello ennen restaurointia.



Omat suosikit ja vinkit

Omat valkoisen sävysuosikit ovat ehdottomasti Tikkurilan Talkki sekä Lumikko, jos puhutaan valmiista maalikartoista. Näitä suosittelen myös usein asiakkaille. Talkki menee jo beigen puolelle, mutta on käytännössä isolla pinnalla valkoinen. Talkki on hyvä valinta silloin, kun muut valkoiset tuntuvat liian kylmiltä tai kovilta.

Jos kalusteen tyyli vain sallii, suosittelen aina patinoimaan uuden valkoisen pinnan. Patinointia kannattaa kuitenkin tehdä harkiten ja harjoitellen, koska kalusteen saa helposti myös patinoitua pilalle. Patinoinnin ei ole tarkoitus näkyä – tämä on hyvä pitää mielessä. Valkoisen patinointiin sopii parhaiten vihreä umbra.

Kuultovalkoisien kanssa haasteena ovat puumateriaalien omat sävyt. Esimerkiksi mänty muuttuu yleensä vaaleanpunaiseksi. Onnistunut sävy vaatii paljon kerroksia ja mahdollisesti pinnan sävyn taittamisen ennen varsinaista valkoista kuultoa. Itse kierrän valkoiset kuultosävyt kaukaa.

Vanhemmalle kalusteelle maalivinkkinä ylläolevassa kaappikellossa näkyvä Ottossonin mattapellavaöljymaali. Maalia myy Porvoossa sekä verkkokaupan kautta Kymin Palokärki.

Koemaalaus, koemaalaus ja koemaalaus. Mikään ei kerro enemmän kuin pienen tai vähän isomman väriruudun maalaaaminen. Tämä voi tuntua työläältä, mutta saattaa säästää isolta hommalta ja monelta maalipurkista.

Mikä on sinun valkoinen?

3 kommenttia

  1. Minä olen murrettujen, luonnonläheisten värien ystävä, mutta niin vain maalausurakkaan ryhtyessäni maalasin suurimman osan asuntoni seinistä valkoiseksi. Olohuoneeseen tulviva valo, lattian ja listojen sävy sekä kaapistot tarvitsivat vierelleen puhtaan sävyn. Kylmien valkoisten ystävä en ole. Maalasin huoneiston Tikkurilan Kalkki-sävyllä, joka oli mielestäni oikein onnistunut ja turvallinen valinta. Maalaan samaisella sävyllä varmasti jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tikkurilan Kalkki on myös todella suosittu ja kaunis sävy valkoisesta. Kalkilla onnistuu yleensä aina :)

      Poista
  2. Hei,
    Minulla on työn alla safarituoli pellava kankain. Aion käsitellä lakatun mänty rungon. Haluiaisin että puu pysyisi vaalean sävyisenä, mitä käsittelyä suosittelisit?

    VastaaPoista

© Local Artisan. Design by Fearne.