16. heinäkuuta 2017

Asumisoikeus ja koira


Kaupallinen yhteistyö – Avain asumisoikeus Oy

Viime vuoden loppupuolella asuntoa etsiessä iso järkytys oli huomata, että harvaan vuokra-asuntoon on mahdollista ottaa mukaan asumaan koira. Uskon, että tämä on usein neuvottelukysymys ja pienien koirien kohdalla tehdään varmasti poikkeuksiakin. Kävin läpi parin kuukauden ajan erilaisia vaihtoehtoja vuokrakodeista joista huonokuntoisimmatkin kohteet kielsivät automaattisesti lemmikkieläimet. 

Ystävän vinkillä päädyin tutkimaan vaihtoehtona asumisoikeutta, josta en aiemmin ollut edes kuullut. Toki sana on joskus osunut silmiini, mutta asumismuotona se oli aivan vieras. Ensimmäinen kysymys oli tietenkin koira. Asumisoikeusasuntoon saa ottaa lemmikkin ja muuton jälkeen olen huomannut, että se on varmasti monelle ollut erittäin tärkeä seikka. Yli 40 asunnon uudiskohteessa Vilgot ei todellakaan ole ainoa koira. Pihalla vilisee jos jonkinlaista koiraa ja taitaa talossa muutama kissakin asua.


Juhannuksesta asti olen nyt asunut Vilgotin kanssa aivan uudessa asumisoikeusasunnossa. Itse päädyin asumisoikeuteen ensisijaisesti Vilgotin takia. Tärkeä asia itselleni oli myös asua kodissa, jota saan tarpeen tullen remontoida mieleisekseni. Uudessa kohteessa onni on ollut erittäin hyvällä maulla valitut materiaalit sekä värimaailma. Erityisesti keittiössä ja kylpyhuoneessa, joissa muutokset olisivat kalliimpia.

Arki Vilgotin kanssa kahdestaan on sujunut paremmin kuin uskalsin edes odottaa. Vilgot on ensimmäistä kertaa yksin päivisin. Kävin ensimmäisellä viikolla keskellä päivää kurkkaamassa kotona ja olin varma, että löydän sisään astuessa eroahdistuneen koiran. Vastassa oli kuitenkin erittäin uninen kaveri, joka ihmetteli aikaista kotiin tuloani. Paremmin ei siis olisi sopeutuminen voinut mennä! Uusi talo on erittäin hiljainen ja tämä helpottaa varmasti myös yksin päivin kotona olevia koiria.


Täällä ollaan siis molemmat oltu todella tyytyväisiä uuteen kotiin! Paremmin ei olisi tämä asunnon etsiminen voinut päättyä. Jos asumisoikeus kiinnostaa tai muutto on edessä kannattaa tutustua tarkemmin oman alueen kohteisiin tästä! Alla vielä muutama fakta asumisoikeuteen liittyen.

Miten asumisoikeus sitten käytännössä toimii?

Asumisoikeusasunnon arvosta maksetaan 10-15%. Pois muuttaessa rahan saa takaisin rakennuskustannusindeksin kanssa tarkastettuna. Asuminen on vuokratasoa edullisempaa ja asumiseen on mahdollista saada Kelan asumistukea.

Asumisoikeusasuntoa hakiessa haetaan ensin asumisoikeuden järjestysnumero, jonka on kuntakohtainen. Mikäli hakemaasi asuntoon on jonoa, toimii numero siis käytännössä jonotusnumerona.

Asumisoikeusasuntoa on mahdollisuus remontoida mieleisekseen.

Asumisoikeus on elinikäinen ja sen voi periä.

Asunnoista löytyy erilaisia vaihtoehtoja eri elämäntilanteisiin. Tästäkin talosta löytyy oman yksiöni lisäksi isompien perheiden koteja.


TallennaTallenna

Lähetä kommentti

© Local Artisan. Design by Fearne.