16. kesäkuuta 2017

3+1 syytä ottaa yhteyttä restauroijaan


Jos juuri kunnostetulle huonekalulle sattuu vahinko. Korostan aina etenkin lakkatöiden kanssa asiakkaalle, että itse ei kannata lähteä korjailemaan. Joskus on käynyt niin, että juuri kunnostettu pinta saa ruhjeen jo samana iltana. Tämä on ihan ok – näitä sattuu. Usein jälki on helppo korjata, mutta ilman ammattitaitoa tehtyjä korjauksia on sitten vähän vaikeampi korjata.

Jos et ole ihan varma. Oletko itse kunnostamassa kalustetta? Aina saa soittaa ja kysyä. Ja kannattaakin jos yhtään epäilyttää, onko huonekalulle suunnittelemasi korjaus tai pintakäsittely hyvä idea.

Kun tarvitset apua tietyssä työvaiheessa tai materiaaleja. Välillä asiakas haluaa tehdä itse, mutta jokin työvaihe on liian haastava tai siihen ei ole välineitä. Teen toisinaan asiakkaille vain tiettyjä työvaiheita esimerkiksi haastavamman pintakäsittelyn huonekalulle, jolle asiakas on itse tehnyt pohjatyön. Verstaalta saa myös ostettua juuri sopivan määrän tarvitsemaasi ainetta esimerkiksi pinnan paikkaukseen. Monet tarvikkeet myydään isoissa pakkauksissa tai kaupan hyllyiltä löytyvät valmiit pikku purkit ovat hurjan hintaisia sisältöönsä nähden.


Ei ole tyhmiä kysymyksiä. Välillä puhelimen päässä saattaa olla vähän epävarman kuuloinen soittaja. Ei haittaa vaikka verhoilijalle kuuluvasta työstä soitetaan minulle – nämä voidaan ohjata eteenpäin. Usein saat myös parempaa tietoa hyvästä tekijästä alan toiselta tekijältä, kun googlaamalla. 

TallennaTallenna
TallennaTallenna

4 kommenttia

  1. Hei! Saanko kysyä missä olet opiskellut restaurointia? Olen ihan toisella alalla ja ikääkin alkaa olla jo yli 30 vuotta, mutta restaurointi on kiinnostanut minua aina siitä huolimatta. Yst, Greta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Greta! Olen itse opiskellut huonekalurestaurointia Ikaalisissa ja puusepäksi Lempäälässä. Ikaalisten koulua voin suositella lämpimästi jos ala kiinnostaa :)

      Poista
  2. Kyselisin koivuvaneerin pinnoituksesta. Kyseessä on kaupasta ostettu pitkänomainen leikkuu/tarjoilulauta. Miten se olisi pinnoitettava, jotta koivun vaalea väritys säilyisi. Pinnoitus olisi tarpeellinen, ettei laudalle asetetut tarjoiltavaksi tarkoitetut lisukkeet ja niiden säilytysastia jättäisi jälkiä lautaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Pahoittelut viivästyneestä vastauksesta! Melkein paras vaihtoehto on öljytä lauta – ihan vaikka ruokaöljyllä. Tämä kuitenkin hiukan vaikuttaa sävyyn. Tee vaikka ensin pieni koepalanen toiselle puolelle.

      Poista

© Local Artisan. Design by Fearne.