20. toukokuuta 2016

Vihreitä unia




Kaupallinen yhteistyö: Tikkurila

Tässä se nyt on. Pieni makuuhuoneemme saaressa koki valtavan muutoksen. Muutos ei ollut valtava työn määrässä vaan ennemminkin tunnelmassa. Makuuhuoneen seinät oli aiemmin maalattu valkoisella kuultomaalilla. Päädyin tällä kertaa peittävään maaliin, koska halusin rauhallisen ja tumman lopputuloksen. Sävyksi meille valikoitui Tikkurilan Syvänne (N439). Syvänne on kaunis hieman siniseen taittava vihreä. Sävy tuo tilaan ryhtiä ja raikkautta. Tämä projekti oli hyvä muistutus siitä, että myös pienessä tilassa voi käyttää tummia sävyjä. Usein pieneen tilaan ajatellaan automaattisesti vaaleita sävyjä ja tilaa yritetään saada tuntumaan isommalta kuin se todellisuudessa on. Miksi pienen huoneen pitäisi tuntua isolta huoneelta? Tumma sävy toi hieman päälle kymmenen neliöiseen makuuhuoneeseen syvyyttä. Rohkeutta siis pienten tilojen värivalintoihin.

Maalina käytin Tikkurilan Harmony -maalia, jolla saatiin kestävä ja kauniin himmeä pinta. Ohjeet työvaiheineen löydät Tikkurilan sivuilta. Samasta paikasta löydät myös listan tarvikkeista, jotka voit helposti lähettää omaan sähköpostiisi ja helpottaa näin ostoksia maalikaupassa.

Mitä pidätte kesäkotimme makuuhuoneen uudesta ilmeestä?

Lakanat – H&M Home
Valaisimet – Clas Ohlson
Betoni simpukka – blåVilla*

*saatu bloginäkyvyyttä vastaan

20 kommenttia

  1. Ihana! Hyvin sopii toi vihreä ja mänty yhteen. kiva kontrasti!

    VastaaPoista
  2. Voi että, tuli kyllä hieno lopputulos. Lamputkin on kuin piste iin päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Valaisimille tulossa oma postaus ohjeineen – pieni diy-projekti siis kyseessä :)

      Poista
  3. Hieno muutos! Ite maalasin just tumman harmaaksi 9 neliöisen paneloidun saunaneteisen katon ja seinät -komea tuli! Eikä edes tunnu yhtään pienemmältä kuin aiemminkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viherrilli! Tumma väri on kyllä kaunis. Ja ihanaa vaihtelua kodin isoihin ja valoisiin huoneisiin :)

      Poista
  4. Hieno lopputulos ja vihreä on rauhoittava väri eli varmaan tulee uni hyvin :)

    VastaaPoista
  5. Pidän, kesämakkarissanne on pitkälti samaa tunnelmaa kuin meidän ympärivuotisessa makkarissa ja voin kyllä sanoa, että siellä uni maittaa:) Pimeys on tummassa tilassa ihan toista luokkaa kuin vaaleassa ja rauhoittaa mukavasti nukkumaan käydessä. Olen kanssasi myös täysin samaa mieltä siitä, että miksi pienestä tilasta pitäisi saada vaaleilla sävyillä tilavamman näköinen, tummat sävyt tuovat mukavaa lämpöä ja kodikkuuttaa. Mutta, enpä voi muuta kuin toivotella suloisia unia uusitussa makuuhuoneessanne, sillä tuolla uni varmasti maittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mimi's mother! Tämä oli kyllä todella onnistunut värivalinta. Meillä on paljon muitakin projekteja menossa mökillä ja vielä ei olla päästy nukkumaan uuteen makuuhuoneeseen. En meinaa malttaa odottaa ensimmäistä yötä! :)

      Poista

© Local Artisan. Design by Fearne.