22. helmikuuta 2016

Eläinhavaintoja



Meidän pihalla on viime viikon aina ollut kovasti liikennettä. Oravan lisäksi linnunruokintapaikalle on nyt liittynyt myös kettu. Kettu rouskutti onnessaan lintujen pudottamia siemenpalloja ja on jälkistä päätellen ottanut paikan reitilleen. Mukavan välipalan kokoinen Vilgot ei siis enää pimeällä ulkoile vapaana eikä varsinkaan yksin. Ei kyllä ole pitkään aikaan vapaana ulkoillutkaan, koska herrasta on tullut varsinainen seikkailija.

Kettuja on tullut vastaan pihan ulkopuolellakin talven aikana. Ennen lumien tuloa pihaan ajaessa näki hyvin pellolla vilisevät valkoiset jänikset – ei siis ihme, että kettu viihtyy täällä.

Millaisia eläinhavaintoja teillä on tältä talvelta?
 

4 kommenttia

  1. Meillä nakyy pääasiassa lintuja niitä tavallisia. Talitinttejä ja variksia.
    Ja naapurin kisu, joka joskus myös poikkeaa kylään.
    Kettu olisikin kiva nähdä.
    Mukavaa alkanutta viikkoa t Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että kettu sielläkin poikkeaa :) Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Muuta normaalista poikkeavaa ei tänä talvena ole tullut vastaan kuin, että kolme metsäkaurista loikki sadan metrin päässä talostamme olevalla pellolla. Hauskoja pukkihyppyjä esittelivät. Onhan se ollut tiedossa, että valkohäntäpeuroja, hirviä ja metsäkauriita täällä jolkottelee (meiltäkin alle 200 m kaksi ruokintapaikkaakin, mutta näkösälle eivät olleet nämä kauriit vielä sattuneet).

    Muutoinkin täällä on monipuolisesti porukkaa (villisikoja ja karhukin - Uolevi-karhusta näin tosin vain tassunjäljet ja jätökset sekä kintereillä olevan metsämiesporukan). Kettuja vilahdukselta näkee välillä ja jäniksiä. Ketuilla ja jäniksillä on kyllä välillä piintyneitä tapoja, kun saattaa olla, että muutoin niistä ei näy kuin jälkiä, mutta jos sattuu tiettyyn aikaan tulemaan esim. töistä aina samaan aikaan, niin saattaa useinkin nähdä samassa paikassa.

    Välillä taas tuntuu, ettei näe mitään eläimiä pitkiin aikoihin. Mutta äänekkäät lapset ja innokkaasti haukkuva koira voi tietysti olla osasyynä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Naurispelto! Kauhuja ei (onneksi) taida täällä päin liikkua. Villisika kävi viime keväänä pihassa pyörähtämässä. Meilläkin koirat varmasti vaikuttavat eläinhavaintojen määrään – varsinkin nyt kun Domargårdilla on ollut muitakin koiria.

      Mukavaa viikonloppua sinne!

      Poista

© Local Artisan. Design by Fearne.