18. tammikuuta 2016

Talvi vanhassa talossa






Olen pakkasten saavuttua saanut kuulla jos jonkinlaista kauhistelua vanhassa talossa asumisesta. Lähinnä ihmisiltä, joilla ei kokemusta aiheesta ole. Monella on mielikuva, että täällä istutaan peittojen alla toppahousut jalassa ja palellaan ilman vettä kevääseen saakka. Toki voi näinkin päästä käymään jos perusasiat eivät ole kunnossa.
Vanhassa talossa asuminen vaati asukkaaltaan erilaisia asioita kuin uudempi rakennus. Pahimmat pakkaset olen ollut poissa verstaalta lämmittämässä kotona uuneja ja kantamassa lisää puita varastolta. Yksi ainoa vesipiste on meillä jäätynyt ja sekin aukesi yllättävän helposti. Ensimmäisen talven jälkeen (ennen tätä) täällä ei ole jäätynyt yksikään putki eli tämä taisi olla todella nopeasta kylmenemisestä johtuva poikkeus.

Ensisijaisen tärkeää on ollut oppia ymmärtämään vanhaa taloa ja sen käyttäytymistä talvella. En varmasti ole paras asiantuntija edelleenkään, mutta jotain olen oppinut näiden vuosien varrella. Ensimmäinen vinkkini on ikkunoiden kunnollinen tiivistäminen ja paperointi. Tämä pitää tehdä ennen pakkasia tai paperi ei pysy paikallaan kevääseen asti. Tässä vaiheessa papereita on turha enää alkaa kaivamaan esille. Toinen vinkkini on järkevä lämmittäminen. Meillä on jokaisessa huoneessa uuni (eteistä ja vessaa lukuunottamatta) ja sähköpatterit, jotka pitävät pohjalämpöä. Uuneihin kannattaa laittaa laadukasta puuta ja lämmittää tehokkaasti. Uunien peltejä ei kuitenkaan tule laittaa liian aikaisin kiinni ettei sisälle pääse häkää.

Miten teillä on pärjätty talven kanssa? Jos teiltä löytyy hyviä omia vinkkejä tähän niin kertokaa ihmeessä. Helppoa ja mukavaa alkanutta talviviikkoa kaikille!

24 kommenttia

  1. Minä en pärjännyt. :D Olen niin mukavuudenhaluinen, etten kestänyt vetäviä nurkkia ja jäätyviä vesiputkia, pimeyttä ja lämmityksen aiheuttamaa vaivaa. Siksi onneksi ihminen voi vapaassa maassa valita toisin ja muuttaa itselle sopiviin olosuhteisiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo lämmittäminen tuo todellakin lisää vaivaa asumiseen. Onneksi meillä on ollut se mahdollisuus, että voin tehdä töitä myös kotona ja lämmitellä samalla taloa :) Jos molemmat tulisimme vasta illalla kotiin, niin kyllä täällä kylmä talo odottelisi tai vaihtoehtoisesti iso sähkölasku. Täällä oli ensimmäinen talvi aivan kauhea. Joka päivä löytyi uusi paikka mistä meni lämpö pihalle ja kaikki oli vielä ihan hakusessa (mm se ikkunoiden paperointi). Olen myös huomannut, että ihminen tottuu. Nyt kun mennään uudempaan taloon kylään niin hiki tulee :D Meillä on kuitenkin ollut yllättävän lämmintä, makuuhuoneessa ollut parhaimmillaan +25 astetta – lämmittämään on siis ainakin opittu :D

      Onneksi on erilaisia vaihtoehtoja. Kyllä vanhan talon pitää antaa omistajalleen muutakin kuin vaivaa. Elämäntapahan tämä on. Toivottavasti olette nyt löytäneet sen oikean :)

      Poista
    2. Kyllä vain, tehtiin ite kun ei sopivaa löytynyt valmiina! :) Maalaiskesiä todennäköisesti kaipaan hieman, mutta siihen se sitten jääkin. :)

      Poista
    3. Mulla menee taas niin päin, että kesät on pahin. Allergisena on ihan tuskaa täällä heinäpeltojen kukkien keskellä :D

      Poista
  2. Meillä jäätyi vesiputki kerran ekana talvena, nyt on ollut 9 jäätymätöntä talvea kun laitettiin putkiveto silloin heti kuntoon. Ikkunoita ei tiivistellä koska ne on uusittu joskus, mutat silti vedän ikkunoiden eteen verhoja ja rullakaihtimia, aina en niitä edes avaa päiväksi. Eteisen ovien edessä on kaksinkertainen verho, pitää tehokkaasti kylmää pois. Varmuudeksi verhojen takana on vielä matto kynnystä vasten. Uunit kannattaa pitää tasaisen lämpinä, mikään ei hohkaa kylmää niin paljon kuin käyttämätön uuni. Meillä on kolme huonetta vain pelkällä uunilämmityksellä ja yllättävän hyvin on pärjätty. Nyt kun tuli lunta niin saatiin lumesta eristävä kerros kivijalan päälle, sekin ehkäisee putkien jäätymistä.
    Kyllä vanhassa talossa pärjää kun asenne on oikea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Katja! Tuo lumivinkki on todella toimiva! Myös tuo oviverho on ollut meilläkin harkinnassa (loputtomalla to do -listalla oikeastaan). Nykyinen ulko-ovi päästää vähän turhan paljon kylmää sisälle. Yhdellä verstaalla minulla on ollut käytössä kauralla täytetty pötkö ovea vasten. Tämä pitää vedon poissa myös hyvin. Mukavaa loppu talvea sinne! Toivotaan, että vähän lämpenee :)

      Poista
  3. Täälläkin on kannettu puita! Meillä tosin keskuslämmityskattilaan, joka lämpiää puilla mutta myös erityisesti puuhellaan. Ei tämä reilu kolmekymppinenkään talo ihan tiivis ole, mutta aika hyvin tarkenee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Hannele! Puun kantaminen ainakin lämmittää mukavasti :)

      Poista
  4. Ihania talvikuvia! Me jännitettiin ensimmäistä talvea tässä talossa, mutta olemme tarenneet tosi hyvin. Täällä oli tänäkin aamuna 30 astetta pakkasta, joten olemme kyllä saaneet heti tuntumaa siihen, kuinka talo toimii paukkupakkasilla. Tämä taitaa olla siirtoprojektin parhaimpia puolia, että talo tulee käytyä perusteellisesti läpi hirsihirreltä ja eristeet ja tilkitsemiset tulee samalla kuntoon. Meillä on myös maalämpö, joka pitää lämmön tasaisena ja lämmityskulut kurissa. Ikkunoille emme ole tehneet mitään, vaikka niissä on vain kaksi lasia. Minusta tuntuu, että olen valmis pientä vaivaakin näkemään puiden kannossa ja uunien lämmityksessä, kun tiedän, että saan asua terveessä ja hengittävässä talossa.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina :) Täällä ei myöskään tarvitse pelätä huonoa sisäilmaa ja raitista ilmaa saa vielä lisää puita kantaessa. Sen verran pölyistä ja luiotinhuuruista työtä teen, että on mukava tulla kotiin, joka vähän hengittelee :)

      Poista
  5. Tämä on meidän ensimmäinen talvi ja minä vilukissana opin melkein joka päivä jotain uutta talon lämmittämisestä :) Tänä talvena kyllä sen, että ensi kesänä ikkunoiden kunnostuksen yhteydessä pitää vähän tarkastella sitä tiiviyttä.
    Tuo, että kivijalan ympärille lunta ja paljon, on hyvä eriste, opin ihan vasta eilen. Uskoakseni mieskään ei siitä mitään tiennyt, kun kaikki lumet kolanneet pois talon ympäriltä kulkua helpottaakseen. Pitää alkaa tänään lumihommiin siis! Onneksi tulee Porvoossa lisää lunta :)

    En ole vielä päättänyt, tykkäänkö vai enkö, siitä puiden kantelusta. Sen tiedän, että sitä kuluu ja paljon.

    Hei muuten! Nyt kun blogiisi kommenttia kirjoittelen, niin haluaisin kysyä yhtä juttua; mitä pinkopahvin tilalle?
    Meillä todella vanha veneverstaana käytetty ulkorakennus kököttää pihassa. Sen lämpimissä huoneissa on pinkopahvi kupruillut ja aika epäsiistissä kunnossa. Jostain syystä vierastan sitä pinkopahvin laittamista, kun mitä netistä lukenut, se näyttää kuvienkin kera aika hankalalta. Enkä usko, että ketään saisin avuksenikaan sitä laittamaan :/
    Olisiko siis helpompaa ja nopeampaa tapaa nykymateriaaleja käyttäen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Pupu! Meillä ei ainakaan lumi näytä loppuvan kesken. On muuten vielä toistaiseksi ihanan kevyttä lunta.

      Meillä on pinkopahvin sijasta käytetty harmaatalumppupaperia. Eteisessä ja makuuhuoneissa. Se on ainakin helppo ja kiva laittaa arkkeina.

      http://tuomarinkartano.blogspot.fi/2013/05/eteisen-lumppupaperointi.html

      Voisin tehdä tästä ihan uuden ja yksityiskohtaisemman postauksen, koska tätä on kyselty paljon. :)

      Poista
    2. Lumppupaperista unelmoin. Se näyttää niiiiin kauniilta!
      Sitten se mutta... Tirkistelin pinkopahvin alle ja siellä näyttäisi olevan sellainen ihanuus, kuin laudoitus vain. Ulkoseinillä laudoitus + betoniseinä. Siinä mielessä lukijasi ehdottama huokoinen puukuitulevy olisi parempi vaihtoehto, jotta lämpö pysyisi sisällä paremmin. Lumppupaperia ei tietääkseni voi laittaa lautaseinälle - vai voiko? Voiko alle laittaa jotain eristettä vai mitämitämitä :D

      Poista
    3. Voithan laittaa lumppupaperin tuon puukuitulevyn päälle? Meillä on makuuhuoneessa tehty juuri niin. Luulen, että tuo lumppupaperi pysyy oikealla liimalla/liisterillä ihan kaikilla pinnoilla :) Aina voi tehdä kokeilun :)

      Poista
    4. Itseasiassa juuri eilen lueskelin lumppupaperista enempi googlen avulla ja löysin tiedon, että sen voi laittaa myös puukuitulevyn päälle :)
      Innolla kyllä odotan postaustasi tästä aiheesta. Mieskin nimittäin hyväksyi tämän ratkaisun. Näyttää kyllä niin kivalta.

      Poista
  6. Juuri noinhan se menee, asennetta tarvitaan! Elämäntapa vanhassa talossa ei ole höpöpuhetta, se vaatii asujaltaan asennetta. Meillä peruslämmön tuojana ovat patterit (varaavat vuolukiviset + tavalliset), mutta niiden varassa emme juurikaan elä. Ne turvaavat sen, että kun olemme pois kotoa, pysyy kodissa peruslämpö, jonka sitten nopeasti nostamme (alle -15 asteella lämpöpumpuilla) pönttöuuneilla puuhellalla ja leivinuunilla. Puuta menee ja paljon, mutta näilläkin paukkupakkasilla sisälämpö on noi +20 ja se on meille riittävä. Siihen tottuu, kuten kirjoitit ja kyläillessä täytyy ottaa huomion oma vaatetus, ettei pukkaa hikkee kun kahvittelee. Makuuhuoneessa lämmitämme uunia hyvin harvoin, koska se pysyy sopivan lämpöisenä (+17) keskellä taloa. Niiin, se on tottumiskysymys ja epäilin itsekin kovasti aluksi, kohta kahdeksan vuotta sitten, että noinkohan tarkenen talossamme. Uni on ihanaa viileässä huoneessa,mutta lämmikkeenä meillä onkin untuvatäkit.
    Joku kyseli korviketta pinkopahville. Laitoimme itse väentupaan makuuhuoneeseen kulahtaneen, alasrepsottaneen pinkopahvin tilalle puukuitulevyn. Sitä löytyy kahta vahvuutta ja on hyvä, luonnonmukainen lämmöneriste. Toivotaan silti, että paukkupakkaset selätetään tämän viikon jälkeen ja alamme nauttimaan normaalimmasta talvesta! Niin Sanna, tapettisi on kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villis hyvistä vinkeistä! Jännityksellä odotetaan, mikä tapetti on äänestäneiden suosikki :) Mukavaa talven jatkoa sinne!

      Poista
  7. Me kunnostimme "purkukuntoisen autiotalon" ekomenetelmillä vanhaa vaalien, oikeastaan pelkkiä luonnonmateriaaleja käyttäen ja tuon liimapaperin lisäksi itse olen tilannut ikkunoiden tiivistämiseen pellavanyöriä. Vetoisimpien seinien pinnat saivat huokolevytyksen ja paperitapetoinnin pintaansa vaikka olisinkin halunnut hirsipintaa näkyviin. Ja tämä talvi on opettanut pitämään pellavarivesäkin käden ulottuvilla, aina kun huomaan vetävän nurkan olen painellut koloihin veitsenkärjellä pellavarivettä. Antaa hengittää mutta blokkaa pahimman huikuamisen.
    Vanhan talon sielunelämään tottuu, iltaisin lämpiää kuumavesipullo, puita kannetaan nonstoppina ja eteisessä on kori vallatöppösiä kaupunkilaisvieraille jotka eivät ole varustautuneet :D
    Pidän viileämmästä huoneilmasta, kerrostalossa ystäväni plus 25 astetta saa jo ovella hengityksen salpaantumaan.

    Rakastan blogisi esteettisen kauniita kuvia.Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Juli's! Meilläkin on kaupunkivieraille villasukkia varalla – tosin moni osaa jo varata omansa mukaan :D Ihanaa talven jatkoa sinne!

      Poista
  8. Pömpelissäkin jäätyi yksi vesiputki, meillä on uudessa talossa vanhojen talojen ongelmat :D Olen tosi paljon ihaillut tuota teidän eteisen lumppupaperiseinää, se on todella kaunis! Millä sävyllä olet maalannut sen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perinnetalo = perinnetalon ongelmat :D Lämmityskaapeli vain paikalleen. Kyllä näitä talviongelmia näyttää uusissakin taloissa olevan – ihan lohduttavaa :)

      Eteisen maalin sävyn olen sävyttänyt itse.

      Tässä maalinsävyttämisestä:
      http://tuomarinkartano.blogspot.fi/2013/09/meilla-on-vari.html

      Tuo Tikkurilan ajopuu -sävy, mikä meillä on ruokasalissa, menee todella lähelle. Hieman ruskeampi taitaa olla. Voin laittaa postissa mallipalan tuosta itse sekoittamastani, jos haluat malliksi sekoittamiseen. Yritin siitä joskus saada värikoodia liikkeessä, mutta lumppupaperin pinta on liian epätasainen tähän. Maalina on Gysingen mattapellavaöljymaali.

      Poista
    2. Kiitos tosi paljon! Luulen, että pääsen tuolla ajopuu-sävyllä jo hyvin eteenpäin :)

      Poista
  9. Näitä vanhojen talojen vinkkipostauksia ja kommentointia lukee aina mielellään, kiitos :)

    Meillä on käynyt kuudessa vuodessa pari vahinkoa. Viime talvena jäätyi suihkun putket, lattialämmityksestä huolimatta. Vähäluminen on aina paha, kun ei saa kivijalkaa pakattua.

    Toinen kävi pari viikkoa sitten, kun oltiin neljä päivää poissa, kylmeni radikaalisti, eikä jätetty peruslämpö riittänyt. Meillä oli sitten palatessa iltakahdeksalta kuusi astetta plussaa sisällä. Puoli kahteen mennessä saatiin se yhteentoista ja oli mentävä nukkumaan - villavaatteissa ja pipo päässä:D Yhtä seikkailua tämä, enkä päivääkään vaihtaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Laura! Toivotaan, että tämän talven hirmupakkaset oli tässä :) Kyllä tämä vanhassa talossa asuminen on kaiken tämän arvoista! Vähän lämpöisempää kevään odottelua sinne :)

      Poista

© Local Artisan. Design by Fearne.