7. tammikuuta 2016

Itse suunniteltu tapetti




Vuosi on alkanut vauhdilla ja se on näkynyt blogin puolella hiljaisuutena. Tällä viikolla talvi on todellakin yllättänyt tempuillaan, kun pakkanen on ollut lähempänä kolmeakymppiä. Maanantaina olin lähdössä viemään asiakastyötä Helsinkiin, kun huomasin pakkasen rikkoneen peräkärryn valot. Sain onneksi seuraavalle päivälle lainaksi kärryn, mutta tällä kertaa hyytyi auto. Diesel-auto ei tiistaina enää hievahtanut mihinkään, mutta toisella autolla päästiin viimein liikkeelle. Verstaalla odotti seuraava haaste joka oli jäätynyt turvalukko. Tästä selvittyä tajusin lainassa olevan kärryn olevan pienempi kuin omani. Tapahtui juuri se, mitä pelkäsin – asiakkaan klaffilipasto ei mahtunut kärryyn selälleen. Illan pimeydessä ja pakkasessa aloimme siis vielä sitomaan lipastoa kärryyn pystyasennossa. Myöhässä, mutta ehjinä selvittiin asiakkaalle ja vielä takaisin kotiin. Kiitos vielä asiakkaalle kärsivällisyydestä!

Tänään olen keskittynyt talon pitämiseen lämpöisenä. Tällä kylmyydellä on ollut hyvä lämmittää uuneja aamusta asti. Huominenkin menee kotona uunien ja flunssaoireiden parissa. Toivon kovasti, että flunssa menisi ohi ennen kuin ehtii edes kunnolla iskeä.

Sitten itse asiaan eli lähestyvään Unelmatapetti -kilpailuun. Saimme viime vuoden lopulla suunnitella oman tapetin, joka on nyt painettu oikeaksi tapetiksi. Sain omat rullani ennen vuodenvaihdetta ja tiistaina sain tapetin viimein seinälle. Tässä vähän esimakua suunnittelemastani tapetista. Ensi viikolla julkaistaan kilpailukuvat ja pääsette äänestämään suosikkejanne!

10 kommenttia

  1. Ainakin näin nopealla silmäyksellä tapetti näyttää tosi hyvältä :) eli taydellisesti olet onnistunut.Täällä kans ollu kovat pakkaset ja hyvä ollut viedä petivaatteet ulos eli pölypunkit ovat saaneet kunnolla kyytiä. Ulkona muuten ei kyllä ole mieli tehnyt olla.Täällä kans ollut vähän kurkku kipeänä, joten glögiä lämmitellyt ja vielä tekasin tälle vuodelle ensimmäiset tortut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Meillä on yksi vesiputki onnistunut jäätymään, mutta muuten ollaan selvitty hyvin pakkasista :)

      Poista
  2. Terveiset täältäkin Valkoisentalonsalongista pakkasen kourista, -27°C. Hienolta tapetti näyttää.Vinkkinä dieselongelmiin: tankkaa Nesteen talvidieseliä, joka kestää n. -34°C. Tämä ei ole mainos, on vain oma kokemus jatkuvasti diesel"pakulla" ajamisesta. Opin, kun ystävällinen setämies hinasi traktorillaan bensikselle : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä Matilda! Pitää muistaa, kun ensi kerralla tankkaa :)

      Poista
  3. tapetti näyttää tosi hienolle! Vau! Täälläkin on taisteltu hyytyneiden autojen ja flunssan kanssa, toivottavasti sulla ei tule ihan kauhean pahana!

    VastaaPoista
  4. Tapetti on aivan mielettömän hieno. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksi. Tervetuloa kylään Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
  5. Tapetti on tosi hyvännäköinen. Löysin vasta blogiisi ja liityin lukijaksesi.

    VastaaPoista

© Local Artisan. Design by Fearne.