4. lokakuuta 2018

Vilgotin seikkailut


Tästä tulee nyt ehkä koirattoman ihmisen mielestä varmaan tosi turha postaus. Lohdutan kuitenkin, että sellainen turha hyvänmielenpostaus, jonka päätin kirjoittaa tänään vietettävän Eläinten päivän kunniaksi. Aloin miettimään, miten vaiherikas kesä Vilgotilla on ollut ja aika antoisa elämä muutenkin. Ludden pois meno kevättalvella on varmasti korostanut sitä, miten lyhyt aika loppujen lopuksi elämä koiran kanssa on. 

"Erokoirana" Vilgot saa rakkautta ja huomiota kahdessa eri osoitteessa – sekä mökillä. Domargårdilla Vilgot on käynyt säännöllisesti jahtaamassa naapurin kissaa sekä saunomassa. Uskon myös, että Ludden kummitus asuu Domargårdilla. Olen kuitenkin Vilgotillekin sanonut, että Ludden kummitus saattaa olla aika kiireinen ja menossa myös muualla varsinkin kesäaikaan.




Vilgot on tänä kesänä ajanut avoautolla, joka hämmensi suuresti pientä nelijalkaista.

Vilgot on käynyt Utössä ja matkustanut yhteysaluksen kannella – haalareissa ja peiton alla – yli viisi tuntia. Vilgot on myös vieraillut Fiskarsin Antiikkipäivillä.

Tavannut eläinkaupassa ensimmäisen kerran kissan valjaissa sekä kaksi itsensä kokoista pupua. Kissa oli Vilgotin mielestä todella epäilyttävä eläin ja pupu aivan järjettömän pelottava.

Vilgot on pitänyt omaa keksibaaria ostostenyössä Finformissa ja toiminut myös mallipoikana.

Vilgot on myös saanut oman annoksen Vanhan Porvoo Glassikossa, joka ilahdutti kovasti koiraa sekä omistajaa. Vilgot kulkee muutenkin matkassani maalikaupasta ravintoloihin ja on ihanaa huomata, että herra tunnistetaan. Jos Vilgot ei ole matkassa tiedustellaan heti, missä mies on.

Vilgot kulkee mukana myös allekirjoittaneen satunnaisilla deiteillä ja antaa lahjomattoman mielipiteensä miehestä kuin miehestä. Kontakti eläimen kanssa paljastaa ihmisestä kaiken.

Ihanaa Eläinten päivää kaikille!

6 kommenttia

© Local Artisan. Design by Fearne.