17. heinäkuuta 2018

Utö – Suomen eteläisin saari


Tämän paikan rauhallisuudella ei ole rajaa. Tänne olisi voinut jäädä vaikka koko kesäksi tai pysyvästi asumaan. Jokainen arkinen huoli unohtui jonnekin matkan varrella. Jos mietit kesän kotimaan matkalle vielä kohdetta niin suosittelen suuntaamaan Turun saaristoon. Ennen Utötä on myös paljon tutustumisen arvoisia saaria, jos matka Utöseen tuntuu liian pitkältä. Itse rakastan kuitenkin juuri karulla tavalla kaunista ulkosaaristoa. Tänne on hyvä mennä pysähtymään.

Utössä on ollut toimintaa 1600-luvulta lähtien ja tällä hetkellä saarella asuu noin 50 ihmistä. Saari on ollut puolustusvoimien käytössä vuoteen 2005 saakka. Nykyään puolustusvoimien vanhat tilat ovat muun muassa majoitus käytössä. Yhteysalus Nauvosta ei saavu pääsatamaan vaan vanhan kasarmin laiturille ja ensi vaikutelma saaresta saattaa olla aika karu. Tästä eteen päin kulkiessa maisema kuitenkin muuttuu. Toiselta puolelta saarta löytyy vastakohtana tälle kaikelle satumainen niitty. Me kuljimme niityn läpi upeassa iltasumussa. Utön saarelta löytyy Suomen vanhin valomajakka, johon pääsee saarella vieraillessa myös tutustumaan. Majakasta löytyy yhdestä kerroksesta myös kirkko. Itse olimme saarella vain lyhyen aikaa ja keskityimme nauttimaan itse saaresta.

Saarelta löytyy pieni, mutta todella monipuolinen kyläosuuskunnan pitämä ruokakauppa. Utöseen pääsee Nauvosta yhteysalus Eivorilla, joka on ilmainen. Matka Utöseen kestää Eivorilla noin 4,5 tuntia. Nauvosta lähtee myös nopeampi maksullinen lautta, mutta hyvällä säällä kannattaa kuitenkin ottaa hitaampi vaihtoehto ja samalla kaunis maisema. Eivor poikkeaa matkalla pääsaarien satamissa. Utöseen pääsee kesäaikaan myös suoraan Turusta sekä tietenkin omalla veneellä.










 


Tämän näköinen reissu oli meillä kolmen koiran kera. Varmasti matkaan tänne vielä uudelleen. Unelmissa on myös ennen Utötä oleva Jurmo. Mielelläni kuulisin teidän kokemuksia Jurmosta jos siellä on oltu!

2 kommenttia

  1. Saaaristo on suuri rakkauteni, kuvasi vastasivat tunteisiini, mutta samalla tunsin surua, olen menettänyt entisen ja nykyisyys (olosuhteeni) ei salli minulle rakkauden täyttymystä, vaan preesens on kielteinen kuin sulhaskandidaatin suututtama isä. Läherttele jatkossa lisää niin pääsen ainakin haaveilemaan. Terv. Marcus Hjelt nimim. Unski

    VastaaPoista

© Local Artisan. Design by Fearne.