1. kesäkuuta 2018

Thonet tuolit tummasta vaaleaan



Välillä sitä pysähtyy ihan itsekin ihmettelemään, mitä omat kaksi kättä saavat aikaiseksi. Näistä tuli yhdet omista suosikeistani – vaikka takana on kymmeniä kunnostettuja Thonetin tuoleja. Jatkuva tekeminen ja suosittaminen sokeuttaa omille saavutuksilleen ja taidolleen. Välillä on siis hyvä pysähtyä katsomaan. 

Nämä tuolit puhdistettiin mustan pintakäsittelyn alta ja hiottiin puhtaalle puupinnalle. Pinnalle olen tehnyt oman todella kevyen petsin. Jos tuolit olisi lakattu suoraan puhdistetulle pinnalle olisi lopputulos ollut keskeneräisen ja huonosti tehdyn oloinen. Tumma pintakäsittely jättää aina jälkensä vaikka kuinka hyvin puhdistaisi ja hioisi. Puu on kuitenkin huokoinen materiaali. Kevyt sävy pinnassa tasoittaa jäljet ja yleisilme on tasainen sekä siisti. Sävy on kuvissa voimakkaampi kuin todellisuudessa.




Thonettien istuimet vaihtuivat rottinkipunonnasta vanerisiin. Vanereille jyrsittiin ura, joka peittää samalla punonnan reiät. Uudet istuimet on sävytetty rungon sävyyn sopiviksi ennen varsinaista petsausta ja lakkausta. Näin uusi istuin yhdistyy kauniisti vanhaan runkoon.

Lupasin edellisessä postauksessa vinkkejä tämän kaltaiseen pintakäsittelyyn liittyen. Tässä siis vinkit siihen, miten saat tumman pintakäsittelyn muutettua vaaleaksi.

Vaaleasta tummalle – Näin onnistut värin muutoksessa


Pura tuolit osiin. Siistimmän lopputuloksen saat, kun pääset puhdistamaan liitoskohdat kunnolla. Työskentely on myös huomattavasti helpompaa ja nopeampaa vaikka tuolin purkaminen saattaisi tuntua vaikealta. Muista merkitä osat ja ruuvit niin kokoaminenkin on helppoa.

Kaavi tumma pinta pois. Älä aloita hiomalla vaan kaavi vanha pintakäsittely pois puukolla tai siklillä. 

Kevyt sävy. Vaaleallekin pinnalle kannattaa tehdä kevyt sävytys, jos pinnassa on paljon jälkiä tai osat ovat eri sävyisiä. Näin saat siistin lopputuloksen. 

Uusien osien sävyn taitto. Näissä tuoleissa uudet istuimet on taitettu ohennetuilla vesipetseillä samaan sävyyn kuin rungot. Tämä kannattaa tehdä ennen varsinaista pintakäsittelyä, jotta pohja on sävyltään yhtenäinen.

3 kommenttia

© Local Artisan. Design by Fearne.