28. kesäkuuta 2018

Pirkka-tuolin kunnostus lakkapintaa poistamatta


Aina ei tarvita rajuja toimenpiteitä vaikka huonekalu olisi alla olevassa kunnossa. Usein Pirkka tuolien lakkapinnat ovat päässeet niin huonoon kuntoon, että lakka hilseilee irti tai sävy on muuttunut rajusti. Olen toiveikkaana odottanut tuolia, minkä avulla voisin näyttää ettei aina tarvita paljoa. Vihdoin verstaalle saapui hurjemmassa kunnossa oleva Pirkka tuoli, jonka kunnostukseen riitti liimaus ja pintojen huolto.


Tässä tuolissa oli päässyt irtoamaan kaksi jalkaa ja samalla kaksi pienempää pinnaa oli katkennut liitokseen. Juuri tämän takia kannattaa liitoksista heiluva tuoli ottaa heti pois käytöstä ja toimittaa kunnostettavaksi. Näin selviää myös todennäköisesti pienemmällä laskulla. Myös kokemattoman korjailut sekä ihmeelliset virityksen kannattaa unohtaa – näillä saat vain lisää vauriota aikaiseksi.

Lakkapinta istuimessa ja selustassa oli kolhuinen, likainen ja syvillä naarmuilla. Krakeloitumisesta huolimatta lakka ei hilseillyt mistään kohtaa. Jalkojen pintakäsittely irtosi jo kevyellä hionnalla ja selustan mustiin pinnoihin oli tullut uria.



Tuoli sai kevyen puhdistuksen, liimauksen ja lakkapinta pelkästää öljyä. Mustat osat on käsitelty uudelleen. Näiden pintojen paikkailu kannattaa unohtaa (pieniä naarmuja lukuunottamatta), koska työmäärä on usein isompi ja lopputulos muistuttaa tilkkutäkkiä. Tämä tuoli palasi omistajalleen käyttökuntoisena ja taas arvoisellaan ulkoasulla, joka kestää oikeissa olosuhteissa pitkään.

5 kommenttia

  1. Onpa upeaa jälkeä. Minua kiinnosti tämä alkuperäisten Tapiovaaran Pirkka-huonekalujen restaurointi, kun minulla on tuollainen perinnöksi saatu kalusto pöytä + 4 tuolia. Käytin ne restauroitavana alan opiskelijoilla täällä Sedussa. Kirjoittelin lyhyen tekstin aiheesta omaan blogiini

    Toivon, että yhä enemmän tulevaisuudessa ymmärtäisimme näiden kauniiden (usein kotimaisten) design-huonekalujen arvon, vaikka joskus arvoa on vaikea nähdä huonokuntoisista huonekaluista. On upeaa nähdä näin hienoa työtä, ja että alalla riittää töitä. Löysin nyt blogisi, ja seuraan jatkossa. Hyvää kevättä samalla!

    VastaaPoista

© Local Artisan. Design by Fearne.