1. lokakuuta 2017

Viilukorjauksia, saarnia ja sellakkaa


Joku varmaan muistaakin kevään ja kesän aikana blogissa sekä instan puolella näkyneet saarnikalusteet. Ison pöydän ja valtavan tuolimäärän lisäksi kalusteisiin kuului myös kaksi kaunista kaappia, jotka palasivat kunnostettuina omistajalleen jo jokin aika sitten. Kaapeissa oli varmasti kalusteryhmän isoimmat vauriot, joihin kuuluivat muun muassa irronneet ja kosteudesta vääntyilleet viilut kansissa. Viilutetusta pinnasta puuttui myös paljon isoja ja pienempiä paloja. 

Vauriokartoituksen tehtyäni pohdin pitkään kansien viilujen kokonaan uudelleen vaihtamista. Viilut olivat todella haastavassa kunnossa ja epäilin itsekin onnistuuko niiden pelastaminen enää mitenkään. En kuitenkaan onnistunut löytämään kansille uusia viiluja, jotka olisivat olleet juuri sellaisia kuin halusin. Osittain pakon edessä lähdin siis suoristamaan ja kiinnittämään viiluja uudelleen.


Tässä lähtötilanne toisen kaapin kanssa. Tämä taisi olla itseasiassa se parempi kuntoisempi. Kansi on selkeästi saanut paljon vaurioita kosteudesta ja mitä enemmän lakka on kulunut, sitä enemmän vesi on päässyt tuhoamaan viilua. Viilupintojen kanssa kannattaa olla aina varovainen maljakoiden ja kukkaruukkujen kanssa. Hyvät aluset tai sitten kukkien kastelu jossain muualla.



Tässä toisen kaapin etureuna ennen ja jälkeen restauroinnin. Viilu on prässätty takaisin paikalleen ja paikattu. Pinta on tämän jälkeen kauttaaltaan siklattu lakasta, hiottu ja käsitelty uudelleen värittömällä sellakalla. Lopuksi pinta on vielä vahattu. Messinkiset osat on vielä ennen takaisin kiinnitystä kiillotettu.





Olen huomannut monen repivän kylmästi tässä kunnossa olevat viilut irti ja perustelevan esimerkiksi päälle maalausta sillä, että mitään muuta ei olisi voinut tehdä. Toivottavasti tämä rohkaisee antamaan heikommallekin pinnalle vielä mahdollisuuden. 

6 kommenttia

  1. Olet kyllä taitava...todella kaunis kaapista tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele! Välillä sitä ihan yllättää itsensäkin näillä lopputuloksilla :)

      Poista
  2. Niin upeaa työtä, olet oikealla alalla! Kaiken lisäksi tuntuu siltä, että innostut työstäsi joka kerta ja nautit tekemisestä. Voisiko olla ihanteellisempaa asennetta työhön! Ota ihmeessä itsellesi joskus opiskelija, joka pystyy imemään itseensä tuon asenteen ja osaamisen! Mukavia päiviä verstaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villis <3 Kesällä on verstaalla itseasiassa ollut erittäin ihana harjoittelija. Tämä mukavan kokemuksen jälkeen otan varmasti jatkossakin!

      Poista
  3. Vautsi, tulipa niistä upeat! Oot kyllä taitava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ihanaa saada asiakkaalle tärkeät kalusteet arvoiseensa kuntoon.

      Poista

© Local Artisan. Design by Fearne.