28. kesäkuuta 2017

Ensimmäiset kalusteet uuteen kotiin

Iso osa uuden kodin kalusteista on vanhasta kodista. Otin mukaan itselleni tärkeimmät kalusteet ja ne, jotka sopivat tyyliltään uuteen kotiin. Ainoat hankintalistalle jääneet kalusteet olivat sohva ja tuolit. Sohvaa en ole ehtinyt vielä edes tarkemmin ajattelemaan, mutta tuolien tilanne ratkesi ihan sattumalta. Yllä olevissa kuvissa näkyy Kohnin tuoli, jonka ostin viime vuoden lopulla. Olin jo myymässä tuolia pois, koska se ei sopinut meille. Onneksi se jäi pyörimään verstaalle, koska se sopii uuteen kotiin täydellisesti! Se on myös verstaalla osoittautunut erittäin mukavaksi istua. Kaikessa kiireessä jouduin nappaamaan tuolin verstaalta jo matkaa vaikka se vaatii vielä pientä laittamista.

Kaksi muuta tuolia on sitten vähän isompia projekteja. Toinen on vielä varastossa ja toinen verstaalla.  Löysin toisen Kohnin tuolin sattumalta verstaan lähellä olevalta kirppikseltä. Pinnassa oli järkyttävä määrä maalia, joista päällimmäinen oli kirkkaan punainen. Tuoli pääsee siis täydelliseen puhdistukseen, jonka jälkeen pinta saa arvoisensa käsittelyn.

Punaisen maalin alla oli kaksi eri maalikerrosta ennen alkuperäistä pintakäsittelyä. Istuin joudutaan tekemään kokonaan uudelleen kuten tämän tuolin kanssa. Sävyn kanssa en ole vielä ihan varma. Täälläkin odotellaan siis jännityksellä lopputulosta!

4 kommenttia

© Local Artisan. Design by Fearne.