14. marraskuuta 2016

DIY pienet tasselit ja paketointi-idea


Tänä vuonna ei tule joulukalenteria vaan päätin jakaa ihanimmat paketointi-ideat jo osittain marraskuun aikana. Valtaosa hankkii lahjansa jo reippaasti ennen joulua ja paras tapa piilottaa lahjat on paketoida ne esille kauniisti. Jos kuulut viime hetken lahjoja ostavaa ryhmään – ei hätää – paketointiohjeita tulee myös joulukuussa. Jätän loppuun ne joita on sitten helppo toteuttaa nopeasti jouluisessa kiireessä.

Ensimmäisenä vuorossa ovat pienet tasselit, joita voi käyttää koristeena oikeastaan missä vain.


Tarvitset tasseleihin tavallisen haarukan sekä ohutta lankaa.

1. Aloita tasselin tekeminen leikkaamalla haluamasi pituinen lanka, joka jää tasselin naruksi ripustamiseen tai sitomiseen. Tämän langan on siis tarkoitus jäädä haarukan ympärille pyöritettävän langan alle.

2. Pyöritä lankaa haluamasi määrä haarukan ympärille.

3. Sido tasseli samalla langalla, jota pyöritit haarukan ympärille. Saat näin siistimmän solmun, kuin erillisellä langalla.

4. Solmi tasselin väliin jättämäsi lanka ja irroita tasseli haarukasta. Leikkaa saksilla tasselin alaosa auki.


Tässä yksi idea tasselien käyttöön lahjapaketin kanssa. Olen sitonut kaksi tasselia kyvyesti yhteen niin, että lahjansaaja saa ne helposti irti ja käytettyä koristeina uudelleen.



Ihanaa joulun odotusta kaikille! Lisää ideoita ohjeineen tulossa siis jouluun saakka.

TallennaTallenna

12 kommenttia

© Local Artisan. Design by Fearne.