18. elokuuta 2016

Tuleva omenasato ja varoitus omenoiden poimijoille


Domargårdin omenasato näyttää tänä syksynä olevan valtava. Oksat ovat levänneet pitkin maata jo useamman viikon, eikä sato ole edes vielä kypsynyt loppuun. Jännityksellä siis odotetaan, koska katkeaa ensimmäinen oksa.

Olemme edellisinä syksyinä omenoita mehustaneet ja syöneet kilokaupalla. Jotain muutakin voisi tänä syksynä omenoille tehdä, mutta mitä? Mihin teidän omppusato käytetään? Hyviä ideoita ja ohjeita otetaan siis lämmöllä vastaan.



Viimeinen kuva vielä varoituksena siitä, että meillä ei kannata mitään poimia alimmilta oksilta. Vilgotin toinen harrastus omenapuiden kastelun lisäksi on pudonneiden omenien levittäminen pitkin pihaa. Leluista pieni herra ei pihalla innostu, mutta omenassa on sitä jotain.

TallennaTallenna

7 kommenttia

  1. Mä teen aina talviomenista, niistä hieman happamista omenahilloa ja se on maailman parasta! Hillosokeripussin ohjeella ja aina soseutan hillon ihan sileäksi. Sopii puuron, maustamattoman jogurtin, pannarin ja lettujen kanssa tai kääretortun täytteeksi. Myös unelmatorttuun, väliin omppuhilloa, banaania viipaloituna ja kermavaahtoa. Todella herkullista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taitaa yksi puu ainakin olla juuri noita talviomppuja. Hilloa siis! Kiitos vinkistä :)

      Poista
  2. Minä innostuin tänä vuonna kuivaamaan omenoita. Ovat todella hyviä ja varsin terveellisiä karkinkorvikkeita.

    VastaaPoista
  3. Siideri! Omenoissa on luontaista hiivaa, eli kun tuorepuristetun omenamehun vain pullottaa, se alkaa itsekseen käymään. On muuten vähän eri tavaraa kuin kaupan sidukat (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtava idea! Tätä on pakko kokeilla :) Kiitos ideasta Iita!

      Poista
  4. Mä teen omenasosetta, jota sekoitan esim. jogurtin ja puuron sekaan. Eli omenat lohkoina kattilaan ja sekaan pieni loraus jotain nestettä. Tuliaisliköörit menee tähän soseeseen kätevästi, kun ei muuten tule juotua :D Sitten vaan soseeksi. Mä teen aina kuorineen, koska mulla on tehokas blenderi ja sillä saa kuoret ihan sileäksi.

    VastaaPoista

© Local Artisan. Design by Fearne.