16. elokuuta 2016

Meidän Porvoo –Butiken på Landet Kullo Gård




Paras ja kaunein vaatekauppa löytyy Porvoolaisille Kulloosta. Paikka ei varsinaisesti osu aivan Porvooseen, mutta on sijainniltaan erittäin hyvässä paikassa täällä asuville ja varsinkin Helsingin suunnalta vieraileville. Kauppa on todella tyylikkäästi laitettu ja palvelu on lämminhenkistä sekä asiantuntevaa.

Liikkeestä löytyy naisten- ja miestenvaatteita sekä pieni valikoima sisustustavaraa. Omat suosikki merkkini liikkeen valikoimista ovat yllättäen Barbour ja Holebrook, joka tekee upeita neuleita. Butiken på Landet myy myös öljykangastakkien vahaukseen tarkoitettua vahaa.

Vaatteiden hintaluokka on hieman korkeampi, mutta valikoima on laadukas ja tarkkaan harkittu. Tarjolla olevat merkit ovat ajattoman tyylikkäitä ja ne on tehty todellakin kestämään. Hyvänä esimerkkinä viime syksynä ostamani Barbourin valkoinen villapaita, jota käytin lähes ainoana paitana kevääseen saakka. Kyseinen villapaita on edelleenkin valkoinen ja kunnoltaa kuin uusi.


Vielä lopuksi kukkavinkki huomiselle. Kulloon liikkeestä voi ostaa auringonkukkia joiden tuotto lahjoitetaan Porvoon Eläinsuojeluyhdistykselle PSEY:lle. Kukat ovat 3kpl 5e ja 7 kpl 10e. Mikäli haluat isompia määriä ole etukäteen yhteydessä liikkeeseen.

Kukkia voi käydä hakemassa huomenna keskiviikkona 17.8 klo 11-18.

Butiken på Landet – Kullo Gård
Kulloon kartanon tie 179, Kulloonkylä
019 65 2206


Edit. Kukkia voi noutaa sunnuntaihin saakka liikkeen aukioloaikojen mukaan!

TallennaTallennaTallennaTallenna

Lähetä kommentti

© Local Artisan. Design by Fearne.