11. toukokuuta 2016

5 vinkkiä vanhan huonekalun omistajalle – näin huolehdit huonekalustasi oikein


Pyrin itse antamaan asiakkailleni hyvät ohjeet restauroimieni huonekalujen matkaan. On hyvä tietää, miten vanhan huonekalun pintakäsittelyä huolletaan kotioloissa, mitä se ei kestä ollenkaan ja mitä tehdä jos tulee vahinko. Oikein käsiteltynä perinnemateriaalit ovat kestäviä, vaikka välillä toisin luullaan.

Puhdistusaineet. Lakkapintojen vihollinen ja todella tehokas tuhoaja on puhdistusaine, joka sisältää silikonia. Nämä aineet tekevät pinnasta upean tuntuisen, mutta pidemmän käytön jälkeen silikoni alkaa kertymään pinnalle ja hiljalleen tuhoaa pinnan. Silikonin puhdistaminen on työlästä ja vaatii usein pinnan kokonaan uusimisen.Välillä tulee vastaan myös huonekaluja joiden kuluneen pintakäsittelyn läpi on ilmetynyt puuhun asti näitä aineita. Huonekalujen kanssa tavalliseen puhdistukseen riittää siis pyyhkiminen nihkeällä rätillä (ei liimamaalin kanssa) ja kuivaus – pintaa ei siis tulisi jättää kosteaksi.

Patterit ja uunit. Vanhemmat huonekalut on usein liimattu eläinliimoilla. Näitä liimoja on aikoinaan tehty teurasjätteistä, nahanpalasista ja kalasta. Liimat ovat oikein tehtyinä ja käytettyinä todella kestäviä, mutta arkoja lämmölle. Aivan patteriin kiinni hinattu kaappi saa sen verran lämpöä, että heikommat liimaukset alkavat ajan saatossa varmasti heilumaan. Jätä siis reipas hajurako patteriin tai sijoita arvokkaampi huonekalu kauemmas patterista.

Vesi ja alkoholi. Sellakka on liimamaalin ohella yksi herkimmistä pintakäsittelyaineista eikä kosteutta tai alkoholia ollenkaan. Tippakin vettä pinnalle jäädessään jättää jälkeensä harmaan jäljen. Kannattaa siis miettiä tarkkaan laittaako puleeratun pöydän päälle kukkaruukun.

Liitokset ja liimaukset. Vanhat huonekalut on tehty kestämään. Tämä ei tarkoita sitä, että huonekalu kestää aluperäisessä kunnossa ikuisesta vaan se on tarvittaessa korjattavissa. Heiluvaan tuolin jalkaan ei pidä mennä laittamaan nauloja eikä kulmarautoja – nämä nopeuttavat liitosten aukeamista entisestään ja aiheuttavat lisää tuhoa. Liitosten auetessa huonekalu puretaan, liitokset siistitään ja liimataan uudelleen.

Siirtäminen ja kuljetus. Kotona huonekaluja usein siirrellään työntämällä. Vaikka kaapin jalan alla olisi huopa, voi jalan liitos kärsiä työntämisestä. Jos vain mahdollista niin nosta aina huonekalut. Isompien kalusteiden nostamiseen kätevä apu ovat nostoliinat.

8 kommenttia

  1. Hei! Kiitos vinkeistä! Mitä suosittelet lakkapinnalle joka on kulunut? Mulla on koivupuinen pinnasohva (80-90- luvulta) jota suunnittelen maalata/lakata/vahata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Tähän vaikuttaa paljon se, mitä lakkaa pinnassa mahtaa olla ja missä kunnossa kyseinen pinta on. Jos mahdollista niin laita minulle kuva pinnasta, niin osaan neuvoa paremmin :) domargard.villaolivia@gmail.com

      Poista
  2. Hyviä vinkkejä ja osittain ihan uutta tietoa minulle. Kiitos näistä! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Hyvät vinkit. Olen juuri löytänyt blogisi, ja kun klikkasin tänne luulin että taas joku joka on maalannut vanhan mööbelin valkioiseksi, mutta olihan toisinpäin! Ihana keinutuoli yuo seuraavassa postsauksessa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sabina ja tervetuloa blogin pariin! Onneksi näitä saa työn parissa puhdistaa valkoisesta maalista eikä maalata valkoiseksi. Ja onneksi näitä todellakin pystyy puhdistamaan :)

      Poista

© Local Artisan. Design by Fearne.