18. huhtikuuta 2016

Kvänum Broby – tältä keittiö näyttää neljän vuoden jälkeen



Valitessamme keittiötämme tärkein asia oli mahdollisimman perinteinen ja talon tyyliin sopiva malli. Halusimme samalla keittiön, joka on laadukas ja tyylikäs myös kaapinovien sisäpuolelta. Meille vaihtoehdot olivat Tibro Kök sekä Kvänum, johon lopulta päädyimme. Kvänumin kanssa isoin plussa oli asiakaspalvelu ja ammattitaito. Meidän kanssa toiminut suunnittelija näki todellakin vaivaa ja halusi toteuttaa meille unelmien keittiön – terveisiä vaan Tertulle! Kvänum ei varmasti ole keittiöistä edullisin ja meilläkin oli työtä (tai ennemminkin Tertulla) pitää budjetti kurissa. Olen monelle meidän keittiön hintaa kysyneelle todennut, että materiaalivalinnoilla, kodinkoneilla ja säilytysratkaisuilla pystyy vaikuttamaan hintaan todella paljon.


Keittiön valinnat ja ratkaisut – miten ne ovat toimineet?

Kodinkoneet ovat toimineet moitteettomasti ja olleet juuri meidän käyttöön sopivan kokoisia – myös pienempi astianpesukone. Ainoa miinus on ollut piippaus, jota jokainen Siemensin laite tekee ohjelmien päätteeksi. Itseäni tämä ei ole häirinnyt, mutta miehen tekee hulluksi. Siemensin laitteiden lisäksi meillä on Ilven uuni. Liesi toimii kaasulla, joka tulee ulkona olevasta pullosta. Edellisessä kodissa meillä oli kaasupullo keittiökaapin sisällä ja se vei valtavasti tilaa. Ainoa miinus on ollut talvisin jäätyvä kaasuntulo, mutta tämä ei ole varsinaisesti keittiöön liittyvä ongelma. Uuni meillä on sähkökäyttöinen.

Meillä on kaappien sisällä tammea olevat vetolaatikot. Halusimme mahdollisimman vähän laatikoita näkyville, koska kaappi on perinteisempi vanhassa talossa. Laatikko on kuitenkin käytännöllisempi eli kaapin sisälle piilotetut laatikot olivat täydellinen ratkaisu. Ikkunaseinällä meillä on avohyllyt, joiden alle on upotettu valot. Vastapäisellä seinällä ovat klassiset yläkaapit, joiden yhteyteen on integroitu mikro. Keittiön ikkunan eteen on tehty istuin, jonka alla on kaksi vetolaatikkoa. Penkki on hyvä ratkaisu vanhan talon keittiöissä, koska ikkunat ovat matalalla. Jos tähän kohtaan olisi laitettu taso, ei ikkunoita saisi auki ja näkymä ulkoa olisi ruma. Penkki on myös ihana paikka koirille tähystää rinteessä kulkevia kauriita. Eniten penkki taitaa olla kauppakassin ja poikien käytössä.

Kivitaso on ollut todella käytännöllinen ja helppo pitää puhtaana. Kivelle voi myös laskea mitä tahansa eikä esimerkiksi elintarvikevärien kanssa tarvitse pelätä, että pinta värjäytyy pilalle.


Käytönjäljet ja muuta sanomista

Pahimmat vauriot ja käytönjäljet ovat tietenkin maalipinnassa. Puhdistetuimmat kohdat koristeurissa ovat kuluneet paikoittain puupinnalle. Muutama kahviroiske on myös onnistunut imeytymään pysyvästi (onneksi melko haaleasti) kaapiston alaoveen. Iso posliiniallas on myös ottanut osumaa ja naarmuja, joihin kertyy helposti likaa. Yksi ovista on elänyt ihan omaa elämäänsä – tai oikeastaan oven sarana. Ovi on siis hieman vinossa. Olen yrittänyt säätää ruuvien kanssa, mutta syystä tai toisesta ei ole asettunut paikalleen. Runko on aivan suorassa eli vika on todellakin oven saranassa. Taistelu oven kanssa jatkuu edelleen.

Kvänumin oma asennus olisi maksanut yhden hintavamman ikeakeittiön verran. Meillä päädyttiin asennukseen omien työmiesten kanssa – juuri tuosta hinnasta johtuen. Tässä oli omat hankaluutensa, koska Kvänum-keittiön asennus poikkeaa monessa kohtaa muista keittiöistä. Jos siis budjetti antaa myöten kannattaa harkita Kvänumin valtuuttamaa asentajaa.


Yhteenvetona Kvänumin keittiö on kokonaisuutena ollut odotuksien ja hintansa arvoinen. Tilaa ja laskutasoa on ollut meidän käyttöön juuri sopivasti ja keittiön on käytännöllinen. Suosittelen lämpimästi tätä keittiömallia perinnekoteihin, joissa keittiötä ei uusita trendien perässä. Kunnon materiaalit antavat mahdollisuuden pintojen kunnostamiseen niiden kuluessa, eikä keittiötä tarvitse vaihtaa sen ikääntyessä. Meilläkin ajatuksena on tulevaisuudessa (kun keittiö sitä joskus alkaa vaatimaan) pintojen maalaus ja esimerkiksi tason sekä vetimien vaihto – mikäli alamme kaipaamaan vaihtelua, kivihän ei mihinkään käytössä kulu. Joka tapauksessa huomaattavasti edullisempaa kuin täysi keittiöremontti. Keittiöön kannattaa siis etenkin tämän tyylisissä kodeissa panostaa.

Keittiövalmistaja – Kvänum
Keittiömalli – Broby
Väri – Ren vit
Taso – Musta kivi (kiiltävä)
Liesi – Ilve (kaasu/sähkö)
Kodinkoneet – Siemens
Allas – Villeroy & Boch
Penkin pehmuste– Verhoomo Krono's

12 kommenttia

  1. Aivan ihana keittiö - just sellanen, minkä ottaisin mielelläni omaan kotiini :) Yleensä vanhoissa taloissa keittiö on aika sekametelisoppa; on vihreää kaapistoa, oranssia tapettia, eli vähän sellaista retromeininkiä, mutta myös mun mielestä kannattaa keittiössä panostaa laatuun ja ajattomuuteen samalla tavalla, kuin esimerkiksi kylppärissäkin.
    Mun mielestä vanhojen keittiöiden ns. ongelma on myös se, että toiminnot on jaettu eri seinille ja seiniä erottaa kulkuaukot - tai ainakin, mitä itse olen nähnyt - ja siitä taas helposti syntyy hyvin irrallinen vaikutelma. Te olette mun mielestä aivan loistavasti onnistuneet säilyttämään vanhat toimipisteet vanhaa kunnioittaen, mutta kuitenkin luomaan kokonaisuuden, joka on selvästi keittiö! :)

    Meidän talossa edelliset asukkaat valitsivat aika modernin keittiön kiiltävine ovineen, joissa on tammikoristellut uurteet (Iskun Virta keittiö). Sopi heidän tyyliinsä todella hyvin, koska se suosivat suomalaista designia, jossa tammi ja valkoinen olivat kovassa pääosassa (esim. Artek). Omalla tavallaan sopii kyllä tänne, mutta ei sitten kuitenkaan. Mulla vähän sellaista viha/rakkaus-suhdetta tällä hetkellä :) Keittiöremontti siintää mielessä ja juurikin tuollainen, kuten teillä! Mies tosin karsastaa valkoisia ovia, joten suunnitelmissa olisi, että ovet maalattaisiin jollakin neutraalilla perinnevärillä.

    Tuli ihan kamala keittiökuume :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Puppe ihanasta kommentista! Meillä suuri kiitos onnistuneesta keittiöstä kuuluu suunnittelijalle. Jos olisi ihan itse alettu suunnittelemaan olisi lopputulos varmasti vähemmän onnistunut :D Kylpyhuone meillä on myös Kvänumin – samalla kaapistolla ja tasolla.

      Valkoinen on todellakin arka väri ja voi olla, että meilläkin seuraava sävy on murrettumpi. Olen myös ihaillut kovasti mustia kaapistoja. Nähtäväksi jää, mikä on suurin ihastus sillä hetkellä, kun keittiötä joskus tulevaisuudessa uudelleen laitetaan.

      Ihanaa keittiökuumeilua ;)

      Poista
  2. Kaunis keittiö! Meillä puusepän massiivikoivusta valmistama.Siemensin tiskikoneen saa kyllä hiljaiseksi tiettyjä nappeja painamalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lissu! Ja mieheltä erityisesti kiitoksia tuosta vinkistä – ei olla aiemmin tajuttu :D

      Poista
  3. Todella kaunis keittiö!

    Jossakin vanhemmassa postauksessa esittelit kunnostamaasi ruokaillutilan puusohvaa. Luin vasta kirjaa Säätyläiskoti Suomessa. Kirjan loppupuolella oli hyvin samanlainen sohva selkänojakoristeineen, kuin teillä! Sohva on tosi kaunis ja aika harvoin näkee tuon mallista puusohvaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Teilläkin on ihana keittiö – yksi suosikkejani :) Tuttu kirja ja löytyy hyllystä – pitää heti kurkata. En ole itse aiemmin kiinnittänyt huomiota.

      Poista
  4. Kaunis keittiö! Olet ihan oikeassa, että laatuun satsaaminen varmasti kannattaa, kun tehdään klassisen näköistä pitkäaikaiseen käyttöön.

    Olette asian todennäköisesti omista koneistanne jo tsekanneet, mutta vinkkaan kuitenkin varmuuden vuoksi, että ainakin meidän 1,5 v vanhoista Siemensin kodinkoneista saa ääniä säädettyä. Ohjelmien valmistumisäänet saa hiljemmalle tai kokonaan pois päältä ainakin tiskarissa, pesukoneessa ja kuivausrummussa. Säätö ei todellekaan ole mikään intuitiivinen, vaan pitää tehdä ohjekirjan kanssa, mutta on ainakin meidän masiinoissa siis mahdollista. Esim. tiskarin ohjekirjasta löytyy kohdasta "pesuohjelman päättyminen" tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Riikka! Melkein nolottaa, ettei olla tajuttu edes katsoa saako tuota piippausta pois. Nyt vaan ohjekirja esiin – kiitos! :)

      Poista
  5. Keittiönne on todella kaunis ja oikea talonne tyyliin! Puusepän tekemillä mennään meilläkin, talomme on myös vanha, eli vuodelta 1895. Olemme asuneet talossa vasta (no, vasta) kahdeksan vuotta, mutta kaapistojen ovet (meillä on vain alakaapit) olemme joutuneet vaihtamaan, koska ensimmäiset alkoivat vääntymään. Syyksi selvisi liian "tuore" puu, mutta nyt ovet ovat pysyneet kuosissaan. Kaasulieden ystävä olen myös ja kysynkin sinulta, että saatko pidetyä tuon lieden takana olevan teräksisen suojalevyn puhtaan ja millä aineella? Onko se mielestäsi hyvä valinta? Emme ottaneet sitä silloin, mutta nyt kun vähän jo suunnittelemme seinäpintojen muutosta, voisin ajatella teräksistä suojaa. Mukavaa kevättä Villa Oliviaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villis :) Liian tuoreeltaan työstetty puu alkaa todellakin helposti vääntyilemään. Toivottavasti ovat uudet pysyneet paremmin suorana. Olen tykännyt ja pitänyt toimivana tuota meidän Ilven taustalevyä. Toki tuollaisessa pinnassa helposti näkyy kaikki, mutta mielestäni on saanut vaivattomasti puhdistettua. Käytämme Sanytolin puhdistusaineita, joista olen itseasiassa tekemässä blogiin juttua :)

      Poista

© Local Artisan. Design by Fearne.