20. huhtikuuta 2016

Kevät vanhassa talossa


Kirjoitin talvella siitä, mitä vanhassa talossa asuminen pahimmilla pakkasilla todellisuudessa on. Hyvin täällä selvittiin talvesta, vaikka moni tuntui olevan huolissaan (en tarkoita nyt lukijoita). Sain myös kuulla, että kyllä se talvi uudessa talossakin tuntuu. Jokainen vuodenaika tuo tullessaan jotain uutta ja omat juttunsa. Aloin miettimään, mitä kevät matkassaan tuo meille.

Ensimmäinen kevään merkki on ikkunoissa rapisevat paperoinnit, jotka alkavat ilmojen lämmetessä irtoamaan. Kovalla tuulella täällä alkaa olla jo aikamoinen lepatus ikkunoissa. Sen verran kylmiä öitä on kuitenkin ollut, että nypin paperit pois vasta ikkunoita pestessä. Toinen ihana hetki on huomata, ettei uuneja tarvitse enää laittaa joka päivä palamaan. Puun kantaminen siis vähenee ja samalla puiden mukana tuleva roska. Setteri tosin tasoittaa tätä tilannetta tullessaan sisälle mukanaan puoli metsää. Eilen illalla olin lähdössä noutamaan asiakastöitä ja lähtö hetkellä tajusin Ludden lähteneen pihasta. Luddella on naapurissa tyttöystävä, joka varsinkin keväällä vetää kovasti puoleensa. Tällä kertaa ei matkakohde tainnut olla naapurissa vaan ojassa – hajusta ja kuran määrästä päätellen. Onneksi palasi matkaltaan niin, että ehdin juuri ja juuri ajoissa asiakkaalle.

Meidän kevääseen kuuluvat siis rapisevat ikkunapaperit, vähenevät polttopuut ja likainen lintukoira. Miltä kevät teillä näyttää?

4 kommenttia

  1. Meillä kevät paljasti lumen alta taas sen karun tosiasian, että piha on vielä ihan kesken. On soraa ja mursketta, savea, puunippuja ja kaikkea muutakin tosi epäesteettistä. No, tuleepa taas tartuttua toimeen :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin on piha aika karun näköinen. Istutin viime syksynä tulppaaneja, jotka nousevat nyt ylös ainoana väripilkku pihassa. Pihan ulkopuolella alkaa sitten sini- ja valkovuokkojen meri :) Omat puutarhataidot eivät kyllä terassin ruukkuja pidemmäs yllä :D

      Poista
  2. Vintiltä sisälle ilmestyvät kärpäset, uusien polttopuiden teko, ensimmäiset punkit koirissa, sorkkaeläimien vaeltelut , sini- ja valkovuokot metsänreunassa ja aamuisin huutavat kurjet, niistä tietää kevään. Ja ensimmäiset nokkoset! Mukavaa viikonloppua toivottaen Taxarinna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Taxarinna! Kärpäsiä tuntuu täälläkin heräilevän heti, kun lämpenee. Tuli jo talvella plussan puolelle mennessä. Hyvä, kun otit punkit puheeksi – pitää kaivaa Luddelle punkkikarkoitteet esille :) Ja noi kurjet! Ihan uskomaton meteli täällä myös iltaisin. Pojat oli ihan ihmeissään, kun rannasta lähti iso porukka lentoon :D

      Poista

© Local Artisan. Design by Fearne.