16. helmikuuta 2016

Siinä se nyt on


Kaappi josta olen vilautellut kuvia ja höpöttänyt koko alkuvuoden on nyt viimein paikallaan makuuhuoneessa. Löysin kaapin paikallisesta vanhaa tavaraa myyvästä liikkeestä, johon se oli juuri kannettu sisälle. Kauan ei kaappi ehtinyt esillä olemaan, koska jo seuraavana päivänä se oli peräkärryssä matkalla meille. Makuuhuoneen uunin oikealla puolelle pieni syvennys, joka on nyt muuttunut omaksi pukeutumisnurkkaukseksi. Vanha vaatekaappi muutti eteiseen miehen vaatteiden kanssa. Mies sai siis isomman vaatekaapin ja minä nurkkauksen, johon mahtuu pikkukaapin lisäksi vaaterekki sekä kasapäin korkokenkiä. Kengille ja muulle irtotavaralle pitää vielä kehittää kaunis säilytysratkaisu.


Vaatekaappia kuvaillessa tajusin, että takana oleva seinä tarvitsee kipeästi jotain. Tummempaa väriä tapetin tai maalin muodossa. Edellinen kaappi oli huomattavasti isompi ja peitti samalla seinäpintaa enemmän. Pienempi kaappi näyttää jotenkin yksinäiseltä valkoista seinää vasten, kun ympärillä on muutenkin niin paljon valkoista. Olen jo ehtinyt selaamaan erilaisia vaihtoehtoja seinälle – pääsette ihan pian näkemään mitä ja kertomaan oman suosikkinne.

Mitä muuten pidätte uudesta kaapista? Vähän on pinnassa sanomista ja oikea ylälistakin on vielä irti, mutta pieniä juttuja kaikki. Vähän restauroijan huomiota ja tämä on taas helmi!

10 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! Vähän isompi olisi saanut olla, mutta eihän tätä voinut kauppaan jättää :)

      Poista
  2. Voi että mikä upeus. Ei olisi todellakaan voinut kauppaan jättää.
    Sopii täydellisesti teidän makuuhuoneeseen. :)

    VastaaPoista
  3. Upea kaappi! Kaunis väriltään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lottakooo :) Ajattelin tuonne taustalle jotakin vihertävää, niin korostuu entisestään tuo väri.

      Poista
  4. Kaunotar, jolla on tarinoita mukana ja joka kantaa tehtävänsä ylväästi. Teidän tapetissa on kaunis okra, jonka astetta vaaleampi sävy voisi sopia koko huoneeseen pelkän valkean sijaan. Kerrotko, mistä olet hankkinut nuo tuolilla olevat laukut. Mahtava auringonnousu, tänään on hyvä päivä! -Taxarinna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Taxarinna! Meillä on makuuhuoneen valkoinen seinäpinta lumppupaperia, joka on maalattu mattapellavaöljymaalilla. Pinta ei siis ole niin valkoinen ja kova, kuin kuva antaa ymmärtää. Olen joskus kyllä miettinyt tuon valkoisen sävyttämistä, mutta pidän voimakkaammasta kontrastista :)

      Laukut ovat Ralph Lauren Polon vanhoja. Veikkaisin 80-90 -luvulta. Isomman olen ostanut Suomesta ja pienemmän Ebayn kautta ulkomailta. Muualla en ole näihin törmännyt. Ebaytä siis tutkimaan! :)

      Täälläkin paistaa aurinko :) Mukavaa keskiviikkoa sinne!

      Poista
  5. Upea kaappi!! JA ihanan suuri makuuhuone..:)

    VastaaPoista
  6. Todella upea kaappi, sopii teille niin hyvin :)

    VastaaPoista

© Local Artisan. Design by Fearne.