1. marraskuuta 2014

Kauan kaivattu sängynpääty





Myllätty makuuhuone. Aamulla asetellut tyynyt ja nätisti laitettu päiväpeitto saavat nopeasti uuden ilmeen karvaisten sisustussuunnittelijoiden tassuissa. Harvemmin niissä omissa sängyissä nukutaan.

Meillä on pitkään listalla ollut päädyn teettäminen sänkyyn. Olen kantanut kangasmalleja edes takaisin verhoilijalta, mutta en vaan ole osannut päättää. Välillä olen luovuttanut kokonaan ja sitten taas inspiroitunut uudelleen. Verhoilijalla käydessä ei todellakaan voi valittaa muusta, kuin valinnan vaikeudesta. Itselleni isoimman päänvaivan on aiheuttanut tapettimme. Haaveilin aluksi tartan -kuosisesta kankaasta päädyssä, mutta lopputulos olisi aivan liian levoton tapettimme kanssa. Valkoinen olisi taas liian kevyen oloinen ja vihertävät sävyt eivät tunnu mitenkään omalta. Myös nahkainen pääty kävi mielessäni, mutta nahka ei tunnu mukavalta ajatukselta talvipakkasilla. Mielummin jotain lämmintä ja mukavan tuntuista..

Poikkesin tiistaina, jälleen kerran, katsomassa kankaita ja nyt nappasi! Teen tästä löydöstä vielä ihan oman postauksen ja tietenkin siitä millainen pääty meille tehdään. Päädyn meille tekee Porvoolainen Verhoomo Krono's.




Tuolin päällä lojuu uusi kangas vielä verhoilematta. Kankaasta piti tulla tyyny, kunnes huomasin sen riittävän hyvin tuolin istuimen verhoiluun. Väliaikainen pellava saa siis väistyä. Naputtelin pellavakankaan nopeasti tuolin väliaikaiseksi suojaksi, kun Vilgot aikoi tyhjentämään tuolista pursuavia täytteitä. Siinä se on nyt kohta kaksi vuotta ollut vain väliaikaisena..


Mukavan syksyistä marraskuun alkua kaikille!


4 kommenttia

  1. Oi miten kaunis vanha talo teillä! Löysin vähän aikaa sitten blogisi ja aion kyllä seurata jatkossakin. Erittäin inspiroiva ja paljon kauniita vanhoja tavaroita ja myös ihanat koirat :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia kommentista ja kehuista! Mukava kuulla, että jäät seuraamaan :)

      Poista
  2. Toi ikkunakin on kyllä ihastuttava pääty��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se, mutta kiva saada vähän näkösuojaa, kun meillä ei verhoja ole :) Ja vaikka kuinka hyvin tiivistää ja paperoi niin kyllä siitä ikkunasta kylmää tulee pahimmilla pakkasilla.

      Poista

© Local Artisan. Design by Fearne.