15. lokakuuta 2014

Öljykangastakin vahaus


Vahaukseen tarvitset:

Barbourin Wax Thornproof Dressing

Nukkaamattomia rättejä

Hiustenkuivaajan


1. Puhdista takki

Pese öljykankaan sisä- ja ulkopinta kostealla sienellä kevyesti pyyhkien. Veden tulee olla kylmää eikä pintaan saa käyttää mitään puhdistusainetta. Ei edes saippuaa. Anna takin kuivua rauhassa ennen vahausta. Öljykangastakkia ei missään tapauksessa saa laittaa pesukoneeseen tai takki on entinen! Vaikeiden tahrojen tai muun poikkeavan tilanteen kanssa kannattaa ottaa yhteyttä Barbourin asiakaspalveluun. Lähin jälleenmyyjä osaa myös varmasti auttaa.



2. Lämmitä vaha

Vahapurkki laitetaan vesihauteeseen ja lämmitetään juoksevaksi. Lämmin vesihaude pitää vahan pidempään juoksevana eikä vahausta tarvitse lähteä tekemään ulos. Veden voi kiehauttaa uudelleen, kun vaha alkaa kovettumaan.


3. Vahaus

Levitä takki tasaiselle alustalle. Itse käytin silityslautaa, jonka suojasin vanhalla pyyhkeellä. Lämmitä vahattavaa kohtaa hiustenkuivaajalla ennen vahan levittämistä. Vaha ilmeytyy ja levittyy tasaisemmin lämpimään kankaaseen.


Levitin vahaa pienen alueen kerrallaan. Näiden kevyempien öljykangastakkien kanssa kannattaa olla varovainen, että vaha tule läpi vuorikankaasta. Lämmitin pintaa vahauksen jälkeen hiustenkuivaajalla, jolloin pinta tasottuu vielä lisää. Monessa ohjeessa mainitaan myös kuumailmapuhallin, jota en kyllä voi suositella käyttämään. Vaikka itse osaan kyseistä laitetta käyttää ihan työn puolesta, en sitä tähän puuhaan käyttäisi. Kuumailmapuhaltimella on iso riski polttaa takin pinta pilalle.




Yllä olevassa kuvassa puolet takista vahattuna. Tässä vaiheessa tajusin vasta miten hurjaan kuntoon takki on päässyt. Vähän aikasemmin olisin voinut tehdä uudelleen vahauksen, kun takki on ollut aika kovassa käytössä. Suositukset uudelleen vahauksista vaihtelevat käytön mukaan yhdestä kolmeen vuoteen.



Vielä muutama vinkki vahaukseen:

Muista puhdistaa pinta, jotta vaha tarttuu paremmin ja levittyy tasaisesti.

Levitä vaha sienellä tai kankaalla, josta ei irtoa nukkaa. Itselläni toimi täydellisesti Chifonet -liina!

Varo vuorikangasta ja kauluksia vahatessa.

Vahaa öljykangastakki käytön mukaan 1-3 vuoden välein.



13 kommenttia

  1. mistä tuota vahaa pystyy ostamaan /tilaamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahaa myy ainakin Kapteenska ja Butiken på Landet. Kummaltakin saa varmasti myös postitse :)

      Poista
  2. Sain takin jossa on pesuohjeena vain nahanasian tuntijan pesu.L.O.G.G on tekijä.
    Talvitakki.Mitä teen onko kyseinen takki kalliskin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kyseessä on öljykangas niin en pesisi. Vain tuuletus ja vuorikankaan pesu sienellä. Merkki on mielestäni H&M:n eli ei varmaan kovin kallis takki. Ainakaan Barbouriin verrattuna :)

      Poista
  3. Itselläni on vahakangas (British Millerain) Stetsonin lippis jonka menin pesemään käsin miedossa saippualiuoksessa. Kangas vaaleni huomattavasti mutta en huomannut muuta "vaurioita". Noinkohan onnistuisin palauttamaan lakin ulkonäön ja veden kestävyyden vielä vahalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mikko! Ymmärtääkseni vahatun kankaan peseminen aiheuttaa sen, että vahaus ei enää onnistu. Ilmeisesti ei siis enää pysy/tartu. Tässä tapauksessa kokeilisin varovasti, miten materiaali reagoi. Kerro ihmeessä onnistuiko! :)

      Poista
  4. Kiitos ohjeist, vahaa löysin Partio aitasta barbour,hinta joku 15 e.

    VastaaPoista
  5. Paljonko vahaa meni per takki? Alle purkki vai kokonaan?

    VastaaPoista
  6. Sifonet pulla sudin päällä toimi hyvin. Teipillä vaan kiinni varteen.

    VastaaPoista
  7. Kun tuo ylihintainen merkkivaha on vain 100-prosenttista mehiläisvahaa, lienee sama käyttää halvempaakin?

    VastaaPoista

© Local Artisan. Design by Fearne.