30. huhtikuuta 2018

Mistä sen tietää?



Juuri nyt eletään sitä parasta vuodenaikaa öljykangastakkien kanssa. Öljykangastakki on täydellinen välikausitakki kerrospukeutumiseen ja takki kestää hyvin huollettuna seuraavallekin sukupolvelle. Öljykangastakki suositellaan vahattavaksi 1-3 vuoden välein käytöstä riippuen (tämä ainakin on Barbourin suositus). Takin tehdasvahaus kestää yllättävän pitkään – kuvassa oleva takki on nyt muutaman vuoden vanha ja alkuperäisellä vahauksella. Takki on ollut normaalissa arkikäytössä – oma arkeni on kyllä usein likaisten huonekalujen siirtämistä ja metsässä seikkailua. Takin taitekohdista kuitenkin aikaa hiljalleen huomaamaan vahan kulumisen vaikka takki on nopealla silmäilyllä edelleen kuin uusi.

Olen useampaan otteeseen kirjoittanut öljykangastakin huoltamisesta ja olen muutaman kysymyksen saanut lisää. Tämä kysymys on tullut nyt sen verran moneen otteeseen, että ansaitsee oman postauksensa.


Mistä tietää, milloin on aika vahata takki?


Vahausta tuskin voi tehdä liian aikaisin. Kannattaa seurata takin käyttäytymistä vesisateella. Jos pisarat imeytyvät kankaaseen on aika kaivaa vahapurkki esiin. Toinen hyvä tapa tarkistaa vahauksen tarve on takin selkäosa sekä taitekohdat hihoissa. Nämä vaaleaksi kuluneet taitekohdat kuluvat todella nopeasti puhki, jonka jälkeen kangas repeää helposti. Omissa takeissani yleensä myös takin selkä kuluu ensimmäisenä vaaleammaksi – tähän varmaan syynä autossa istuminen sekä repun kantaminen.

Ohjeet takin vahaukseen löydät tästä. Vahaus on ihan helppoa hommaa, kun sen tekee huolella. Takki kannattaa myös vahata itse, koska vahattavaksi lähetetty takki on usein reissussa monta kuukautta.

8 kommenttia

  1. Öljykangastakki on jo vuosia ollut ulkoiluvaatteiden toivelistalla. Ehkäpä nyt vihdoinkin sen hankin, synttärilahjaksi.

    VastaaPoista
  2. Öljykangastakki on ihan paras! Tuo repun väri on ihana! Mikä se mahtaa olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! :) Reppu on vihreä vaikka kovasti takin vieressä näyttää ruskealta – väri on tumma oliivi. Tämä on ihan mahtava malli!

      https://www.fjallraven.fi/shop/greenland-backpack-small-F23137-dark-olive/?sku=7323450111717

      Poista
    2. Kiitos :) Ihania kevätpäiviä!

      Poista
  3. Hei! Minua kiinnostaisi tietää onko takki painava?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ainakaan omasta mielestäni ole tuntunut painavalta. Aluksi saattaa tuntua hieman jäykältä, mutta nopeasti asettuu käyttäjänsä päälle :)

      Poista
  4. Olen itse ainakin tykännyt pitää :)

    VastaaPoista

© Local Artisan. Design by Fearne.