24. tammikuuta 2018

Taulut seinälle


Taulut ovat harhailleet uudessa kodissa pitkän aikaa pitkin seinustoja ja lipaston päällisiä. Vaihteeksi on ollut haasteena valinnan vaikeus monen ihanan taulun joukosta ja samalla löytynyt muutama uusikin vaikeuttamaan valintaa vähän lisää. Pienessä asunnossa on varsin vähän seinätilaa – varsinkin jos tavoitteena on pitää tunnelma harmoonisena ja samalla vähäeleisenä. Olen siis joutunut tosissaan pohtimaan, mitkä taulut haluan seinälle ja mitkä lähtevät myyntiin. Yhtään taulua en aio viedä varastoon pölyttymään ja unohtumaan. Mielummin arvoiselleen paikalle jonkun toisen kotiin. Kaksi alla olevan kuvan tyylistä vinttikoira-taulua etsiikin kotia. Viestiä vain tulemaan jos kiinnostusta löytyy!

Itse taulujen kiinnitys on myös hidastanut hommaa, koska betoniseinään poraaminen ei houkuttele. Varsinkaan jos toiveena ja tavoitteena on saada taulut paikalleen ilman, että seinä on täynnä reikiä. Päädyin porakonetta vältellen ostamaan – hieman epäuskoisena – tarroja, joilla luvataan seinällä pysyvän useamman kilon painoinen taulukin. Henkisesti varauduin jo viemään seinältä tippuneita tauluja uudelleen kehystettäväksi, mutta hyvin ovat pysyneet paikoillaan! Tarrat ovat kestäneet jopa muutaman kerran siirtelyn.






Uusi lintutaulu on vilahdellut kuvissa jo syksystä asti. Sain sen viimein kiikutettua kehystäjälle ja nyt kuva on arvoisellaan paikalla vanhan kirjoituslipaston päällä. Tämä on löytö paikallisesta vanhan tavaran liikkeestä. Signeeraus on toistaiseksi tuntematon ja itselleni tavallaan jopa hieman mieluisempi näin.

8 kommenttia

  1. Meillä taulutarrat ovat olleet ahkerassa käytössä. En myöskään tykkää porailla tauluja varten reikiä koska silloin paikkaa ei voi enää helposti muuttaa tai sitten tialle on aina keksittävä jotain. Kaunis koti sinulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aidafoun! Tarrat ovat kyllä olleet todella positiivinen yllätys :)

      Poista
  2. Missä tuollaisia taulutarroja myydään? Tulevassa vuokrakämpässä on porauskielto ja tuo kyllä ratkaisisi suurimman osan ongelmista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä löytyy rautakaupoista ja varmasti myös kehystämöt myyvät :)

      Poista
  3. Kaunista, tuo tammilipasto on kyllä tosi kaunis!

    VastaaPoista

© Local Artisan. Design by Fearne.