18. syyskuuta 2017

Karlskrona Lampfabrik öljylamput – väriä ja valoa syksyyn


Kaupallinen yhteistyö – Kymin Palokärki

Suurin osa verstaan pintakäsittelyihin tarvitsemistani aineista tulee paikallisesta maalikaupasta. Noin kymmenen kilometrin päässä verstaalta sijaitsee Kymin Palokärki, joka myy ja sekä myös valmistaa itse omia laadukkaita perinnemaaleja. Tuotteita on mahdollista ostaa verkkokaupan kautta kotiin postitettuna tai varastolta noudettuna. Huomasin suureksi iloksi verkkokauppaan syksyn tullessa ilmestyneet Karlskronan Lampfabrik öljylamput, joita olen käyttänyt aiemminkin vanhojen öljylamppujen rinnalla. Nämä lamput on oikeasti tarkoitettu käyttöön eikä vain koristeeksi. Valovoima on yllättävän tehokas ja yli sata vuotta valmistuksessa ollut valaisin istuu hyvin myös modernimpaan sisustukseen.

Olen joskus aiemminkin kirjoittanut öljyvalaisimista ja moni on kommentoinut pohtien valaisimen turvallisuutta. Myös valaisin mahdollinen käryttäminen on herättänyt kysymyksiä. Olen itse huomannut vanhojen lamppujen kanssa hajun pidedempään polttaessa – jopa isommassa tilassa. Sain kotiin kokeiluun muutaman kuvissa näkyvän öljylampun ja valotehon lisäksi olin todella kiinnostunut kokeilemaan myös, miten pienessä kodissa näiden polttaminen onnistuu ilman päänsärkyä. Yhden illan aikana pidin päällä kahta (isompaa sekä pienempää) öljylamppua, joista muodostunut minkäänlaista käryä sisälle. Koneellinen ilmanvaihto tekee varmasti osansa, mutta uudella ja laadukkaalla valaisimella on varmasti myös paljon tekemistä käryttömyyden kanssa. Usein pahaa hajua aiheuttaa juuri likainen valaisin ja huono sydän.

Turvallisuuden kanssa kannattaa muistaa samat jutut kuin kynttilän kanssa. Järkevät etäisyydet palaviin materiaaleihin sekä tukeva alusta. Karlskronan öljylampuissa pienimmänkin valaisimen lasisäiliö on erittäin tukeva.



Karlskronan Koholmen-öljylampusta löytyy kahdeksan eri värivaihtoehtoa. Koholmen on pienin kolmesta eri koko vaihtoehdosta. Oman tammi lipastoni päälle sopi todella kauniisti Koholmenin vaaleanvihreä sekä Skeppsholmenin isompi lamppu tummanvihreällä lasilla. Skeppsholmen on aika perus kokoinen öljyvalaisin. Valotehoa tuntuu kuitenkin olevan eniten pienessä valaisimessa. Herkullisesta värivalikoimasta löytyy myös suloinen vaaleanpunainen lasisäiliö sekä kirkas lasisäiliö.





Kymin Palokärjen verkkokaupasta löydät myös muita Karlskronan valaisimia kuten kynttilälyhdyt ja seinälampetit. Karlskrona valmistaa myös sähköistettyjä valaisimia, joita voi erikseen tiedustella. Ajatettelin itse mahdollisesti hankkia pienemmän vaaleanvihreä öljylampun talven sähkökatkoksien varalle ja tuomaan lämmintä valoa talveen.

Kymin Palokärki
Rautapolku 8, 07310 Sannainen

Verkkokaupan löydät osoitteesta kyminpalokarki.fi

*Öljyvalaisimet kuvauslainassa

TallennaTallennaTallennaTallenna
TallennaTallenna
TallennaTallenna

8 kommenttia

  1. Jopa on kauniita! Hassua kun en ole aiemmin tullut ajatelleeksi että ihan funktionaalisia öljylappujakin on vielä myynnissä :)

    VastaaPoista
  2. Oi,nämä on niin kauniita, et menee ihan koristeenakin

    VastaaPoista
  3. Tosi kauniita, olen itse etsinyt sähöistettyjä seinämalleja tupaamme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tiedustella Kymin Palokärjeltä myös niitä. Mielestäni valmistajalta löytyy myös hyvä valikoima sähköistettyjä valaisimia.

      Poista
  4. Luulisin, että suurin syy käryävään öyjylamppuun on käytettävä lamppuöljy. Hyvälaatuisen lamppuöljyn hankkiminen on aika haastavaa, kun öljylamppuja käytetään nykyään niin vähän.

    Nämä lamput on kyllä tosi kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä käytettävällä polttonesteelläkin on tekemistä käryn kanssa, jos aine on huonolaatuista. Myös sydänlangan kuntoon kannattaa kiinnittää huomiota. Epätasaisesti palava sydän käryttää helpommin. Nämä ovat kyllä todella kauniita valaisimia :)

      Poista

© Local Artisan. Design by Fearne.