31. heinäkuuta 2017

Ikea Ranarp ja vanha kamerajalusta


Onneksi on kesä. Kotoa nimittäin löytyy kiinteiden valaisimien lisäksi vain yksi valo. Se on riittänyt toistaiseksi ja hyvä näin, koska valaisimien hankkiminen ei ole koskaan ollut mieleistä puuhaa. Tähän  on vaikuttanut paljon myös se, että valaisimet ovat varmasti se heikon osa-alueeni sisustuksen parissa. Syksy ja hämärät illat alkavat kuitenkin lähestymään eli valaisimien suhteen on kohta ryhdistäydyttävä.

Tämä itse tehty lattiavalaisin syntyi – ihan rehellisyyden nimissä – vahingossa. Nappasin Ikean Ranarp -valaisimen verstaalta muuton yhteydessä. Olen tämän joskus ostanut kotiin, mutta se ei ole löytänyt paikkaansa ja päätynyt näin verstaalle. Muuttolaatikoita purkaessa laitoin valaisimen kiinni vanhaan kamerajalustaan, jossa sen oli tarkoitus olla vain hetki. Siihen se sitten kuitenkin jäi ja sopiikin aika hyvin, eikö vain?




Valaisin on tässä kohtaa asuntoa myös erittäin tarpeellinen. Klaffilipasto toimii pääasiassa vaatteiden säilyttimenä, mutta kätkee sisäänsä myös kirjoituspöydän. Pyrin pitämään klaffia kiinni aina kun se ei ole käytössä. On erittäin turhauttavaa siirrellä tavaroita pois tieltä, kun auki pitää saada klaffin alla olevat laatikot useamman kerran päivässä. Klaffista löytyy muuten hauska "salalokero". Tästä ja lipastosta tulossa vielä myöhemmin lisää.





Ikean Ranarp valaisin on kiinni valaisimen omalla klipsillä vanhassa kamerajalustassa. Aiemmin olen käyttänyt tätä vaaterekkinä, mutta nyt pienemmässä asunnossa vähän turhan tilaa vievä siihen tarkoitukseen. Kivana yllätyksenä löytyi vielä vanhoja merkintöjä kamerajalustasta, mitä en ollut ennen huomannut ollenkaan.

Tämä muutaman euron kirppislöytö on osoittautunut erittäin hyväksi löydöksi!

8 kommenttia

  1. Hieno valaisin ja aiva I H A N A vanha senkki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele! Senkki on tosiaan ihana ja ihan mieletön tilaihme :)

      Poista
  2. Tosi kiva idea! Kauniisti sopii kokonaisuuteen :)

    VastaaPoista
  3. tosi kaunis kokonaisuus...taas huomioni kiinittyy myös noihin kauniisiin kehystettyihin ketunmetsästys+koira-aiheisiin vanhoihin kuviin, upeita! mistä niitä löydät?
    t.sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Vanhat koirakuvat ovat löytöjä Ebayn kautta – sieltä kannattaa ehdottomasti kurkata! Metsästyskuva on sivu vanhasta kirjasta.

      Poista
  4. Kyllä on kaunista! Hienosti sopivat nämä vanhat kalusteet myös uuteen kotiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Vanha tammi istuu tosi hyvin uuteenkin asuntoon. Hauska sattuma, kun lattia sattui olemaan valkotammea! Näihin on helppo yhdistää myös ihan uusia kalusteita.

      Poista

© Local Artisan. Design by Fearne.