7. joulukuuta 2016

Porvoon Taidetehtaan Joulumarkkinat 9.-11.12


Yhteistyössä: Porvoon Taidetehtaan Joulumarkkinat

Ensi perjantaina aukeavat ovet Porvoon Taidetehtaan Joulumarkkinoille. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna kymmenettä kertaa ja paikalla on ennätysmäärä paikallisia myyjiä. Noin sadan myyjän joukosta löytyy monipuolinen valikoima laadukkaita tuotteita. Tapahtuma on listattu myös Suomen parhaimpiin joulumarkkinoihin. Erittäin hyvä syy poiketa Porvoossa ensi viikonloppuna!

Olen Ludwig & Vilgot tuotteiden kanssa samassa paikassa Taidetehtaalla kuin edellisinä vuosinakin. Mukana tänä vuonna muun muassa kotona leivotut koirankeksit sekä flanellivuoteet. 


Muistilista joulumarkkinoille

Varaa mukaan käteistä. Kaikilla ei ole matkassa maksupäätettä ja Taidetehtaalta ei pysty nostamaan käteistä.

Parkkipaikkoja löytyy Taidetehtaan parkkihallista ja piha-alueelta sekä rannasta.

Ajoissa liikenteessä. Monilla tekijöillä tuotteita on rajoitetusti ja suosituimmat jutut myydään nopeasti loppuun.

Joulumieltä. Ajoittain Taidetehtaalla saattaa olla kovakin tungon varsinkin lauantaina. Varaa siis aikaa kiertämiseen.

Tervetuloa!

Porvoon Taidetehtaan Joulumarkkinat 9.-11.12

Taidetehdas – Läntinen Aleksanterinkatu 1, Porvoo

pe klo 10-18

la klo 10-16

su 10-16

HUOM! lauantain aukioloa lyhennetty.

TallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallenna

Lähetä kommentti

© Local Artisan. Design by Fearne.