1. joulukuuta 2015

Villa Olivian Joulukalenteri






 Tästä alkaa joulukuu ja Villa Olivian joulukalenteri! Tervetuloa mukaan seuraamaan jouluisia diy-ideoita, jotka jokainen meistä voi toteuttaa pienemmälläkin budjetilla. Käytetyt materiaalit ovat kaikki luonnosta tai erilaisia kierrätysmateriaaleja. Erikseen ostettavat materiaalit olen yrittänyt pitää mahdollisimman helposti saatavina kaikille.

Ensimmäisenä vuorossa on yksinkertainen kynttilänjalka hyasintista. Tämä on helppo toteuttaa valmiiseen istutukseen poistamalla ylikasvanut kukka. Samalla saat jatkoaikaa kauniille kukkaasetelmille. Muista tehdä kukalle tuleva pohja, ettei kynttilä kaadu (voit käyttää myös lasimaljaa). Hyasintin sisäosan voi kaivertaa veitsellä syvemmäksi, jos kynttilä ei tunnu istuvan paikalleen. Itse olen saanut hyvän alustan vain katkaisemalla kukan pois käsin. Kynttilän olessa paikallaan sidotaan hyasintin lehtien ympärille tiukasti naru, joka pitää kynttilän paikallaan.

Älä jätä kynttilää palamaan yksin tai päästä palamaan loppuun asti. Itse suosin tätä kynttiläasetelmaa kattauksissa, jolloin kynttilä on koko ajan näköetäisyydellä.

Tunnelmallista joulukuun alkua kaikille!

12 kommenttia

  1. Aivan ihana idea! Tätä täytyy kokeilla :)

    VastaaPoista
  2. Loistava idea! Hyasintti saa monta elämää: ensin kukkana, sitten kynttilänjalkana ja lopuksi sen voi istuttaa puutarhaan.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Wanhan Wallankumous! Ja kiitos vielä tuosta lisävinkistä istutuksen kanssa – ei tullut mieleen ollenkaan :)

      Poista
  3. Onpa kiva idea! :) Minulla olisikin tuolla yksi hyasintti valmiina :)

    VastaaPoista
  4. Todella kaunis ja raikas idea! Innolla odotan jo seuraavaa luukkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mrs Sinn! Toivottavasti näistä on paljon iloa ja inspiraatiota :)

      Poista
  5. Pysäyttävän upea kuva ja loistoidea! Onnellista joulun odotusta! Tuija

    VastaaPoista

© Local Artisan. Design by Fearne.