24. joulukuuta 2014

Joulukuusen ja koiran etsintä


Tältä näytti viime sunnuntai aamuna, kun lähdettiin etsimään joulukuusta. Kuusen etsintä sai hieman mutkia matkaan, kun setterimme Ludwig päätti lähteä omille teilleen. Ludde tekee välillä omia reissujaan metsään, mutta palaa melko nopeasti takaisin. Tunnin ajan pitkin metsiä, peltoja ja kylää huudeltuamme alkoi vähän jo huolestuttamaan. Käytyämme kaikki mahdolliset paikat kahteen kertaan läpi, lähdin tutkimaan vielä rantaa ettei olisi koiruus jäille mennyt. Oli todella lohduton tunne kävellä rantaa pitkin ja katsoa näkyykö jäässä reikiä..


 Lopulta löytyi koira ja kuusi. Ludde oli lähtenyt vähän matkaa meiltä eteenpäin tutustumaan naapureihin. Ludde on hyvin toiminut apuna vielä vieraisiin naapureihin tutustumisessa. Onneksi talosta löytyi koiraihmisiä ja Ludde oli otettu lämmöllä vastaan. Luddella oli päällä valopanta ja heijastinliivi, mutta ei tietenkään meidän numeroa missään. Onneksi mies huomasi koiran tämän talon pihassa ohi ajaessaan. Kiitos vielä mukaville naapureille! Luddella oli ollut niin kivaa, että varmaan uudestaankin menee vierailulle.


Tälläinen kuusi sitten löytyi päivän päätteeksi – latvakuusi pikkuisen isommasta kuusesta. Pääasia oli kuitenkin, että Ludde löytyi!

Oikein hyvää joulua kaikille Villa Olivian lukijoille!


4 kommenttia

  1. Tiedän sen huolen kun koira on hävinnyt, onneksi Ludden retki päättyi hyvin! Ja kaunis kuusikin löytyi :) Rauhallista joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hyvää joulua (vähän myöhässä) sinnekin :) Koiran löydyttyä täydellisen kuusen löytyminen ei tuntunut enää niin tärkeältä :)

      Poista
  2. Loppu hyvin, kaikki hyvin! Mukavia, jouluisia päiviä Villa Oliviaan!

    VastaaPoista

© Local Artisan. Design by Fearne.