30. heinäkuuta 2014

Puutarhassa


Olen tänä kesänä ollut viherpeukaloisempi kuin koskaan. En ole aiemmin kovinkaan paljon innostunut puutarhan hoidosta tai kukkien istutuksesta. Suunnittelen ja toteutan mielummin sisällä kuin ulkona. Kaikki suunnitelmat puutarhan suhteen ovat siis yhtä kuin mahdollisimman helppohoitoinen.




Kellarin sisäänkäynti vaatii edelleen raivausta.


Omat yrtit on toistaiseksi kasvatettu terassilla purkeissa. Tämä on oikeastaan aika toimiva ratkaisu. Terassilla ollessa yrtit eivät unohdu ilman kastelua ja tulevat oikeasti käyttöön.




Terassin viereen on joskus istutettu sireeni ja alppiruusu aivan liian lähelle seinää. Sireeni kasvaa kiinni seinässä ja alppiruusu oli jo osittain oksineen terassin alla. Turhan tiukan istutuksen takia alppiruusu oli myös kasvanut melko epätasaisesti. Alppiruusu sai siis lähteä ja sireeni siirretään syksymmällä parempaan paikkaan.


Haluan tänä kesänä siistiä kivijalan ympäryksen rikkaruohoista niin, ettei niitä pahemmin kasvaisi enää jatkossa. Talon ympärillä pitää ehdottomasti olla tyhjää tilaa eikä mitään kasvamassa kiinni seinässä.

 

Ja tietenkin uusia puutarhavälineitä puuvarsilla!

Lähetä kommentti

© Local Artisan. Design by Fearne.