22. joulukuuta 2013

Joulukalenteri 22.12


Villa Olivian joulukoristeet


Malmgårdin joulumarkkinoilta löysin ihanat koristeet. Pehmoiset sydämet kirjaimilla. Tietenkin poikien nimien mukaan! Näiden tekijä löytyy Loviisasta. Nämä koristeet ovat roikkuneet esillä jo jonkin aikaa keittiön pikkukuusessa. Olen tänä jouluna rakastunut pikkukuusiin, joita on nyt ripoteltu ympäri taloa eri kokoisiin lasipulloihin ja purkkeihin.


Taidetehtaan Joulumarkkinoilta nappasin matkaani keraamiset karkkikepit. Nämä ovat ehdoton suosikkini tänä vuonna kuusenoksille. Nyt jo harmittaa, että ostin vain kolme.


Tässä viime vuoden koristeita. Lasipalloja ja itse tehtyjä paperipalloja. Päätin tänä vuonna, että kuuseen ei laiteta mitään muovipalloja. Kaiken tulee olla paperia, lasia tai vanhaa. Isoja kuusenkäpyjä on myös säästetty viime joululta tämän vuoden kuuseen. Paperipallot on tehty vanhoista kirjoista. Ylimääräisestä paloista olen tehnyt lippunauhoja kuuseen.


Taidetehtaan Joulumarkkinoilta löysin myös ihanaa paperia joulupakettien päälle. Paperi on kopioitu vanhasta joulukuun sanomalehdestä. Toinen kuvassa näkyvä paperi on ostettu kesällä Ruotsista.


Löysin suureksi yllätyksekseni Tiimarista lasipalloja! Narut tulen näihin varmaan vielä vaihtamaan. Villa Olivian joulusisustus on melko hillitty, vanhaa kunnioittava ja valkea. Pienillä hopeisilla yksityiskohdilla tietenkin. Punaista ei löydy muualta kuin kylpyhuoneesta, jossa on joulukoristeita punaisella tartan-kuosilla. Miltä teidän joulusisustus näyttää?

Sain muuten lahjaksi ihanan käsinmaalatun joulupallon greyhound-aiheella. Kuvaa en tähän postaukseen muistanut ottaa, mutta yritän saada vielä otettua. Kiitos vielä tekijälle!

2 kommenttia

  1. Meilläkin kaikki kuusenpallot on ehdottomasti lasisia, rikkihän niitä menee joka vuosi, mutta sitten hankitaan uusia. Ovat kaikkein kauneimpia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin niin, että ostan tästä lähtien joka vuosi muutaman lasipallon. Varmaan alennusmyynneistä. Ei sitten kirpaise niin paljon :) Hyvä pohjahan meillä on jo koristeissa :)

      Poista

© Local Artisan. Design by Fearne.