3. kesäkuuta 2013

Wanted - Sohva










Olohuoneeseemme on jo pitkän aikaa mietitty uutta sohvatyyliä. Tällä hetkellä olohuoneessa on edellisestä asunnosta mukana tuotu perustylsä kulmasohva, joka varmasti löytyy melkein jokaisesta kodista. Ainakin siihen on päädytty, että uuden sohvan pitää olla nahkainen. Mielellään tietenkin ihana vanha patinoitunut nahka, naarmuilla ja kulumilla.. Mutta minkä tyylinen sohva? 

Englantilaisen tyylin ja tunnelman ihailijana olen koko ajan haaveillut nahkaista chesterfield sohvaa. Iso olohuoneemme kantaisin hyvin näihin runsaan sohvan, jopa kaksi. Hieman mietityttää tämän mallin mukavuus esimerkiksi elokuvia katsellessa. Toinen malli, johon olen mieltynyt, on alimmaisten kuvien tyylinen sohva. Boknäsin sohvaa olen testaillut, mutta se on ainakin kankaisena ollut turhan pehmoinen. Pitää melkein tiedustella saisiko tämän jossain kokeilla nahkaisena ja miten pitkälle sohvan täytemateriaaleihin sekä kovuuksiin voi vaikuttaa.

Olohuoneen värimaailmaa on myös suunniteltu. Mustavalkoisesta keittiöstämme avautuu näkymä metsästyshenkiseen ruokasaliin ja ruokasalista taas näkymä avautuu olohuoneeseen. En halua samannäköisiä tiloja, mutta jonkinlainen yhteneväisyys tulee säilyä. Huone tulee ainakin saamaan Sandbergin Ranold tapetin. Saman siis kuin makuuhuoneen päätyseinässä, mutta eri värissä. Olohuoneen viereisessä ruokasalissa "tehovärinä" toimii vanhojen kalusteiden punamultasävyt. Olohuoneeseen tulee konjakin väristä nahkaa (toivottavasti sohvan muodossa) ja murrettua melkein ruskeaa vihreää.


Kuvat:

4 kommenttia

  1. Hyvänkuuloisia suunnitelmia. Oon itse erityisesti noiden Howard-sohvien ystävä. kulunut, vaikkapa konjakinvärinen nahka sopii niihin mun mielestä myös ihanasti vaikka useinmiten niitä näkee vaan kankaisina.

    VastaaPoista
  2. Kiitos tuosta nimestä! Olen jo jonkinaikaa miettinyt millä nimellä tuo sohvamalli kulkee :)

    VastaaPoista
  3. Miten ois:

    http://www.boknas.fi/?sivu=detail&id=FLA-001-414---

    VastaaPoista

© Local Artisan. Design by Fearne.