Olemme viime kesänä tehneet itsekeitetystä punamultamaalista koepalan seinään. Ensi kesänä on edessä hurja rapsuttaminen, kun kaikki vaalea hilseilevä maalipinta pitää saada irti.
Ikkunoiden kunnostus jäi viime kesänä pelkkiin pokiin. Ikkuna-aukot ovat paikoittain todella huonossa kunnossa. Osa ikkunoiden puurakenteista on täysin lahoa tai puuttuu kokonaan. Ilman puutöitä tästä hommasta ei siis selvitä.
Pikkuinen takaovi on tällä hetkellä laudoitettu kiinni.
Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, on talon laudoitusta myös uusittu. Tätä tuskin aletaan punamultaa varten rapsuttamaan puhtaaksi. Nämä kohdat siis uusitaan kokonaan.
Ullakon ikkunat ovat kokonaan restauroimatta. Ne jätettiin tarkoituksella pois ensimmäisestä ikkunaprojektista, koska ullakko on edelleenkin kylmä. Lämmönpitävyyttä ajatellen näillä ei siis ole kiire.
Villa Oliviassa on alunperin ollut tiilikatto. Katto on tuhoutunut vanhan tammen kaaduttua talon päällä viime vuosisadan lopulla. Katto on valitettavasti tuolloin vaihdettu muovipinnoitettuun aaltopeltikattoon. Todella harmillista, koska tämän näköinen katto ei kuulu tähän taloon. Uusia tiiliä rakenne tuskin kestää, joten olemme päättäneet jokin päivä vaihtaa katon konesaumattuun peltikattoon. Odotan sitä päivää innolla.

Teillä on iso urakka edessä, mutta talo on niin ihanan näköinen. Siitä tulee upean näköinen punamultavärisenä.
VastaaPoistaMonica blogista MINA TVÅ HEM
On todella ihanaa saada taloa takaisin alkuperäiseen asuun. Yritetään vielä kesän aikana herätellä henkiin Domargårdin puutarhaakin.
PoistaPaikoitellen näytäisi siltä, että vaalea maali lähtee todella helposti pois. Iso urakka se rapsuttaminen silti on. Meillekin on laitettu joskus perusaaltopeltikatto. Konesaumattu on unelmissa, vaikka alkuperäinen kate on päre.
VastaaPoistaMeilläkin näkyy ullakolla pärekattoa. Varmaan ollut pohjana tiilien alla.
PoistaKohdat joissa on alkuperäistä punamultaa alla hilseilevät maalista. Näistä kohdista maali lähtee hyvin ilman speedheateriakin. Punamultamaalin testikohdan rapsutin muutamassa minuutissa viime kesänä. Muita kohtia odotan kauhulla :)