4. maaliskuuta 2013

Harakkapöytä




Vihdoin! Juuri tätä huonekalua olen kaivannut. En malta odottaa, että pääsen tekemään valtavia kukka-asetelmia tämän päälle. Aluksi oli tarkoitus laittaa tämä toiseksi yöpöydäksi, mutta täydellinen paikka löytyi ikkunan edestä. Harmittaa vaan ettei tämä peitä rumaa sähköpatteria yhtä hyvin kuin pino matkalaukkuja. Olen jo yhden patterin napannut irti ihan pelkästään esteettisistä syistä. Jää nähtäväksi tuleeko tällekin lähtö. Ehkä makuuhuoneessa pärjäisi yhdellä patterilla?




Pöytä löytyi siis ihan sattumalta. Kuten ne kaikki parhaat löydöt. Sain tingittyä hinnasta hyvin pois, mutta siltikin jäi ehkä vähän liikaa maksettavaa. Hetkeäkään en ole tosin katunnut. Pienen restauroinnin jälkeen pöytä on vähintäänkin maksamani summan arvoinen.

Pöydän jalka on koivua ja kansi tammea. Jalassa on alkuperäinen kauniisti kulunut sellakkapinta. Kansi oli lakattu myöhemmin, onneksi sellakalla, mutta liian tummaksi. Putsasin kannen lakasta ja liimasin muusta pinnasta irronneen palan takaisin paikoilleen. Kannessa on myös halkeama joka saa jäädä. Uuden sellakkapinnan kanssa kansi ja jalka ovat nyt saman sävyiset.




6 kommenttia

  1. Kaunis ja tyylikäs. Toivottavasti et joutunut ihan kipeäksi itseäsi maksamaan ; )

    VastaaPoista
  2. Kivan näköistä! Oletko ajatellut laittaa pattereita sellaisiin koteloihin? Meillä oli vanhassa asunnossa mittatilauksena tehdyt lootat patterien päällä, ja ne tekivät aika hyvän viimeistellyn ilmeen huoneeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyvä idea! Vähän olen suunnitellut jonkilaista panelointia joka peittäisi patterin. Vähän samanlainen kun kylpyhuoneessa. Johonkin jemmaan patteri todellakin pitää saada :)

      Poista
  3. Näyttää upealle!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Micu! Edelleenkin käytössä ja yksi suosikki huonekaluista :)

      Poista

© Local Artisan. Design by Fearne.