Villa Oliviassa on suorakaiteen muotoinen eteisaula, jonka kummassakin päässä on sisäänkäynti. Pääoven edustalla on paljon ajansaatossa muutoksia kokenut veranta. Eteisen toisessa päässä oleva talon taakse käyvä ovi on suorastaan suloisen pieni. Eteiseen avautuvat ovet kumpaankin makuuhuoneeseen, keittiöön sekä kylpyhuoneeseen. Keskellä eteistä ovat ullakolle nousevat portaat. Lattia on alkuperäinen lankkulattia, mutta jossain vaiheessa hiottu ja lakattu.
|
Ullakon portaat. |
Eteisen seinissä ei ole missään vaiheessa ollut hirsipinnan päällä mitään. Meillä on tarkoitus päällystää hirret lumppupaperilla, joka päälle tulee perinteinen roiskemaalaus. Tähän ratkaisuun on päädytty lähinnä vähäisten valonlähteiden takia, jonka takia eteinen on melko hämärä. On mahdollista, että jokin kohta hirsiseinästä jätetään kehystetysti esille.
|
Eteinen ennen muuttoa. Lattia hiottuna ja kaide poistettuna. |
|
Eteinen pääovelta katsottuna. Hirret ovat saaneet tässä vaiheessa jo lumppupaperipinnan. |
Ulko-ovelta katsottuna eteiseen toiseen päähän on tehty sähkökaappi, joka pursuaa johtoja. Johtokasan ympärille on koolattu kaappi. Kaappi piilottaa epäesteettisen näyn ja antaa hieman säilytys tilaa esimerkiksi kierrätyslaatikoille. Kaapin oveksi löytyi ullakolta ylimääräinen pieni ovi, joka on vuosien saatossa saanut uskomattoman patinan. Ovi on toiminut väliaikaisesti pöytätasona liisterin levitystä varten.
Lumppupaperi pintaan olemme tekemässä perinteisen roiskemaalauksen. Roiskemaalauksen värimaailma tulee jäljittelemään viiriäisenmunaa.
Tähän mennessä eteisessä tapahtunutta:
- Lattia maalattu valkoiseksi
- Kattoparrut öljytty ja niiden välinen katto maalattu valkoiseksi
- Ullakon portaiden kaide poistettu (lisätty portaisiin joitain vuosikymmeniä sitten)
- Sähkökaappi koolattu
- Puolet eteisestä saanut lumppupaperipinnan
Lähetä kommentti