29. lokakuuta 2015

Keittiön vanha uuni








Meidän keittiössä oleva vanha uuni ollut käytössä vain kerran. Silloinkin harmilllisen savuisella lopputuloksella. Tämä uuni vaatii vähän harjoittelua, mikä on kaikessa kiireessä vain jäänyt. Tähän aikaan vuodesta Villa Oliviaa lämmitetään uuneilla jatkuvasti. Ehkä hyvä aika keittiön uunin lämmitysharjoituksiin olisi keväällä tai kesällä, kun ei vielä muita uuneja tarvitse lämmittää. Onneksi vanha uuni on otollinen paikka kauniille esineille ja asetelmille!

25. lokakuuta 2015

Ruudutettu lattia



Ensi viikolla alkaa eteisen lattian ruudutus! Tai oikeastaan maalaus, koska valmistelut ja pohjatyö on jo aloitettu. Viinikaappi seisoo Olivian huoneessa, kaikki eteisen pikkutavara on olohuoneessa ja meidän makuuhuone näyttää väliaikaisesti eteiseltä. Mies ja koirat joutuvat vielä lähtemään saareen pakoon maalaustöitä.

Meidän eteisen leveys on 255cm ja pituus 878cm. Mietin pitkään teenkö ruudutukselle reunoja tai koristeellisempaa rajausta, mutta se taitaa nyt jäädä. Keskellä eteistä ovat portaat ullakolle sekä takaoven luona sähkökaapille tehty komero ja viinikaappi (jolle ollaan jossain vaiheessa tekemässä omaa komeroa). Tulin siihen lopputulokseen, että suoraan seinästä lähtevä ruudutus on kaikista selkeimmän näköinen. Reunakoriste kiemurtelisi vähän levottoman näköisesti portaiden ja kaappien ympäri.



Entäs se ruutujen väri? Mustavalkoinen ja samalla ajattoman tyylikäs on ehdottomasti lähinnä sydäntä kaikista vaihtoehdoista. Vaikka kuinka hienoja sävyjä löytyi inspiraatiokuvia etsiessä, on se mustavalkoinen vaan niin tyylikäs. Pidän myös siitä raikkaudesta mitä mustavalkoisuus antaa murrettujen sävyjen rinnalla.



Suunnittelin pitkään todella isoja ruutuja eteiseen (kuten yllä olevassa kuvassa vasemmalla), mutta aloin pelkäämään hassun näköistä lopputulosta. Kyseessä on kuitenkin perinnekohde ja sisustuksemme on muutenkin melko ajaton ja klassinen. Pysytään siis sillä linjalla. Lattian reunoille haluan tuollaisen puolikkaan ruudun, kuten yllä olevassa kuvassa. Yhteensä ruutuja tulee viisi, puolikkaat mukaan lukien, ja asettelu on juuri tuo salmiakkiruutu.

Mikään helppo ja vaivaton projekti tämä ei ole, mutta varmasti sen arvoinen! Onko kenelläkään kokemuksia tai hyviä vinkkejä ruudutuksen kanssa?


Lattian ruudutus toteutetaan yhteistyössä Tikkurilan kanssa. Ohjeet sekä kuvat tulevat näkymään niin blogissa kuin Tikkurilan sivuilla. Maalit on saatu Tikkurilalta.

23. lokakuuta 2015

Porvoon vanha rautatieasema




Porvoolaisista varmaan moni onkin jo kuullut, että Rakennussuojelusäätiö Salvus on päättänyt luopua vanhasta rautatieasemasta. Asemalla toimivat tällä hetkellä oman yritykseni lisäksi neljä muuta yrittäjää, joista osa on ollut tällä paikalla jo kymmenen vuotta. Tänä vuonna asemalle on muuttanut myös tekstiilisuunnittelija Päivi Kovanen. Oma verstaani on asemalla ollut viimeiset pari vuotta ja sitä ennen täällä Domargårdilla. Verstaani ei ole valtava, mutta sitäkin ainutlaatuisempi.

Porvoon vanhan rautatieaseman ostaja tulee varmasti tekemään muutoksia rakennuksen käyttötarkoitukseen – suojelukohteen rajoissa tietenkin. Tämä tarkoittaa myös ennemmin tai myöhemmin meidän vuokrasopimusten irtisanomista. Vaikka Salvus ei löytäisi asemalle uutta omistajaa olen tehnyt päätöksen lähteä uuden tilan löytyessä. Vuokralaisten kannalta ei ole pitkäaikainen vaihtoehto sekään, ettei asemalle löytyisi uutta omistajaa ja toiminta jatkuisi ennallaan.

Uusi työtila on siis hakusessa, vaikka asema ei menisi heti kaupaksi. Nykyinen tilani on alle 20 neliötä ja pientä tilaa etsin edelleenkin. Ainoa vaatimus on saada auto ajettua oven eteen ja sisäänkäynti, josta on helppo nostaa isompaakin tavaraa sisälle. Teollisuusalueen halleihin en haluaisi ellei muuta vaihtoehtoa todellakaan ole. Hallipaikassa on houkuttelevat etunsa, mutta olen valmis luopumaan niistä ainutlaatuisen ja itseni näköisen työtilan vuoksi. Nyt etsitään siis sitä oikeaa työtilaa tositarkoituksella! Mikään kiire minulla ei ole, mutta mielelläni kuulen jos jollain on kiva tila tiedossa.

Vielä ehdimme toteuttaa mahdollisesti aseman viimeiseksi jäävän restaurointikurssin! Lisää tästä ja alustavat ilmottautumiset antiikki@restaurointilaurila.fi 

www.restaurointilaurila.fi

Oikein mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille! Viikonloppuna blogin puolella ainakin lisää eteisen lattian maalausprojektista. Kannattaa siis käydä kurkkaamassa!


21. lokakuuta 2015

Joulukalenteri






Päätin viikonloppuna, että blogissa toteutetaan tänä jouluna joulukalenteri! Teemana tulee olemaan joulukoristeet luonnonmateriaaleista ja kierrätysmateriaalista sekä tietenkin diy-ohjeita näihin. Nyt vältellään siis muovia ja turhaa tavaraa! Ideana olisi siis tehdä kaikkea sellaista, mitä voitte helposti toteuttaa itsekin kotona ilman suurempia kuluja. Nyt viimeistään on hyvä hetki käydä luonnossa poimimassa talteen kaikkea koristeiksi muokattavaa. Ennen kuin talvi yllättää askartelijan! Mitä pidätte joulukalenterin aiheesta?


20. lokakuuta 2015

Tunnelmavalaistus


Jatketaan edellisen postauksen aiheesta eli valaistuksesta. Tein loppukesästä kirppislöydön, jota olinkin odotellut jo pitkään. Olen monesti huomannut kirppiksillä kauniita öljylamppuja, mutta lähes aina niissä on ollut jotain vikaa. Valitettavan usein vielä sellaista vikaa, mikä ei ole kovin helpolla korjattavissa. Nyt sattui kohdalle kaunis valaisin, jossa ei ollut mitään vikaa ja hinta oli enemmän kuin kohdillaan. Jopa sydänlanka oli käyttämätön!


Muutama vinkki öljylamput polttamiseen. Uusi sydänlanka kannattaa tasoittaa ennen käyttöä, jotta liekki palaa mahdollisimman tasaisesti ja turhaan savuttamatta. Polta liekkiä aluksi pienellä, ettei lasi kuumene liian nopeasti ja halkea. Liekki kasvaa palaessa eli muista välillä säätää pienemmäksi. Öljylamppua ei myöskään tulisi koskaan jättää yksin palamaan.



Törmäsin Room21  -verkkokaupassa todella kauniisiin uusiin öljylamppuihin. Upeiden valaisimien suunnittelija on ruotsalainen Karlskrona Lampfabrik, joka on valmistanut näitä valaisimia yli sadan vuoden ajan. Valikoimasta löytyy myös sähköistettyjä perinnevalaisimia. Nämä sopivat modernimpaakin kotiin! Löytyykö keneltäkään käytöstä näitä valaisimia?


Sisältää mainoslinkkejä. Kuvat Room21.

19. lokakuuta 2015

Kynttilälampettien patinointi


Ostin viime jouluna Porvoon Taidetehtaan Joulumarkkinoilta vanhat kynttilälampetit. Lampettien materiaalina on käytetty messinkiä, joka oli kiillotettuja ja käsitelty vielä jollakin aineella. Messinki on materiaalina kaunis, mutta hieman silmiinpistävä meidän ruokasalin rustiikkisessa sisustuksessa. Olen koko ajan kaivannut pinnan kellertävään sävyyn muutosta. Otin asian puheeksi käydessäni ratapihan toisella puolella sepän pajalla. Iso yllätys ei ollut, että sepältä löytyi ratkaisu tähän ongelmaan.


Tämän näköisinä lampetit jäivät pajalle käsittelyyn. Pidin eniten lampettien takaosan sävystä, joka oli hieman epätasaisen patinoitunut.


Lampettien pinta käsiteltiin patinointiin tarkoitetulla aineella, kun mikään muu ei näyttänyt vaikuttavan pintaan. Pinta on mahdollisesti lakattu aikoinaan tai käsitelty muuten kiiltäväksi. Tämä saattaa olla syynä siihen, etteivät muut käsittelyt tehneet kovin voimakasta muutosta pintaa.


Mattaiseksi mustaksi lampetit eivät kuitenkaan jääneet vaan pinta muutettiin patinaksi. Meiltä ei rosterialtaita löydy joten suojasin lavuaarin kertakäyttöisellä liinalla. Tämä olisi ollut ihan fiksua tehdä vaikka vadissa, mutta onneksi keittiöallas ei kärsinyt mitenkään.



Lähdin irroittamaan patinaa vesihiomapaperilla (1000) ja vedellä. Korostin reunoja ja jätin enemmän patinaa niihin kohtiin, mihin patinaa ajan kanssa olisi oikeastikin jäänyt. Halusin itse tehdä tämän työvaiheen, koska en ollut varma mikä sopisi parhaiten ruokasalin seinällä. Kotona tehdessä pääsin välillä sovittamaan lampetteja paikalleen.


Patinointi korostaa kauniista lampettien kolhuja ja kulumia.


Ja lopputulos näyttää tältä! En ole vielä ihan varma otanko patinaa vielä vähän pois ja samalla tasoitan pintaa. Muutokset on helppo tehdä vesihiomapaperilla lavuaarissa. Kuva ei oikein anna oikeutta lopputulokselle – todellisuudessa pinta on huomattavasti tasaisemman näköinen.

Kesällä tekemäni jutun Tommin pajalta löydät tästä. Tommi on muuten myös mukana Porvoon Taidetehtaan Joulumarkkinoilla kuten minäkin Ludwig & Vilgot -tuotteiden kanssa. Olen tekemässä useampia erilaisia koiravuoteita mukaan ja muutama uusikin tuote on tulossa myyntiin jouluna. Kannattaa tulla siis poikkeamaan! Lisää joulumarkkinoista tulossa lähempänä joulua.

Mitä pidätte lampettien uudesta patinoidusta ulkoasusta?


16. lokakuuta 2015

Domargårdin syksy








Pihan on vallannut syksy. Illan sumu ja auringonlasku loivat yhdessä satumaisen tunnelman. Aika onnellisia ollaan, että saadaan täällä luonnon keskellä asua. Voiko tähän enää muuta lisätä.

Huomaatteko muuten miten pitkälle ollaan talon maalinpoiston kanssa päästy kesän aikana? Telineet ovat tässä vaiheessa jo kadonneet tuonne nurkan taakse ja maalinkaavinnan äänet kuuluvat nyt ruokasaliin. Tämä homma jatkuu varmasti vielä lumien tuloon saakka – sen verran mies tykkää puuhasta. Päätyjen korkeimmat kohdat joudutaan vielä ottamaan nosturin kanssa, koska telineet eivät mahdu alle.

15. lokakuuta 2015

Täydelliset saappaat


Olen viime talvesta saakka etsinyt uusia saappaita parhaat päivänsä nähneiden tilalle ja nyt taisi napata! Gantilta on tullut uusi Avery -saapas mustana sekä ruskeana. Malli on lähes sama kuin vanhoissa Gantin saappaissani. Vanhat saappaat olen todennut hyväksi ostokseksi eli olen näistä uusistakin todella innoissani. Pohjamateriaali on erittäin pehmeä kumi ja mukava käyttää myös liukkaamilla keleillä. Vanhoissa saappaissa on myös mokkainen varsi josta olen tykännyt. Usein kokonaan nahkaiset saappaat tuntuvat jäykiltä jalassa ja kiiltävät liikaa. Gantin uudessa mallissa iso plussa on myös varren joustava takakappale, jonka ansiosta saapas istuu paremmin isommallekin pohkeelle. Itselläni saappaiden kanssa ongelma on usein liian löysä varsi, jonka näissä saa suutari vaivatta kavennettua.

Vanhat nahkasaappaani ovat kestäneet monta vuotta, mutta nyt nahka on mennyt puhki. Tämä on kuitenkin oma syyni, koska suutarin mukaan nahkaa on hoidettu liian hyvin. Olen siis rasvannut nahkan liian pehmeäksi. Tämä oli ihan uusi juttu minulle ja jatkossa käytänkin hoitotuotteita vähän hillitymmin..

Vinkki! Käyn itse usein suutarilla kysymässä mielipiteen kalliimpien kenkien kanssa. Suutari osaa heti sanoa, onko kyseessä järkevä ostos vai kenkä jota ei voi hajotessa korjata. Kallis merkki ei aina tarkoita laadukasta tuotetta.

Gantin Avery  -saapasta löytyy myös mustana. Nämä kannattaa napata nopeasti ostoskoriin, koska koot näyttivät olevan jo lopuillaan. Omat saappaani ovat jo matkalla!


Sisältää mainoslinkkejä. Kuva Boozt.com.

© Local Artisan. Design by Fearne.