31. joulukuuta 2012

Kaupunkikävelyllä




Välillä on pakko palata kaupunkiin täältä maalta. Varsinkin silloin kun koirat tarvii uusia hajuja ja pienempi ei enää pääse eteenpäin lumihangessa. Mukavaa kulkea vanhoilla kulmilla ja törmäillä tuttuihin.

26. joulukuuta 2012

Sattumalta löytyneitä

Ruokasalin pönttöuuni

Ruokasali

Keittiö




Keittiö


Ruokasali

Aivan muita kuvia koneelta hakiessani löysin samalla nämä. Viime talven remppakuvia. Tuntuu todella hassulta istua täällä ja samalla katsoa näitä. Aika pitkälle ollaan päästy.

25. joulukuuta 2012

24. joulukuuta






Hyvää Joulua toivottaa Villa Olivia!

23. joulukuuta 2012

Ruokasali





Olen alkanut keräämään ruokasaliin sarvia ja täytettyjä lintuja. Jokin tässä teemassa vaan viehättää. Edellisellä kirppisreissulla eräitä sarvia tutkiessani tuntematon herra pysähtyi kysymään kiinnostaako sarvet. Hän kertoi, että kotoa löytyy ylimääräisenä täytetty hirvenpää ja mahdollisesti joitain sarvia. Lupasin ensi vuoden alussa mennä katsomaan. Saa nähdä päätyykö hirvi meidän seinälle..

18. joulukuuta 2012

18. joulukuuta


Meidän pojat. Riiviöt. Super ihanat höntit.
Irlanninsetteri Ludwig "Ludde" ja italianvinttikoira Pikkuneidin Monsieur Vilgot "Vilgot".

17. joulukuuta 2012

Makuuhuoneessa



Makuuhuoneemme alkaa olla listoja vaille valmis. Toki unelmien sänky on siellä hankintalistalla edelleen. Ja verhot. Haluaisin löytää todella muhkeat ja ylelliset verhot makuuhuoneeseen. Sellaiset tuplaverhot; yksikerros samettia ja toinen jotain ohuempaa. Olen makuuhuoneen ja kylpyhuoneeseen hakenut tarkoituksella hotellimaista tunnelmaa. Tätä luksusta makuuhuoneessa toisi lisää vielä lipasto vaatteille. Tällä hetkellä meillä on vain yksi talonpoikaiskaappi vaatekaappina meidän kummakin vaatteille. Vaatteita löytyy siis vielä muovilaatikoista ja kasoista lattialta..




15. joulukuuta 2012

15. joulukuuta


12. joulukuuta 2012

12. joulukuuta




10. joulukuuta 2012

10. joulukuuta


9. joulukuuta 2012

9. joulukuuta



 
Viimeisessä kuvassa keskellä meille kaadettu joulukuusi. Sen verran täällä metsää on, että oli pakko ottaa täydellinen "latvakuusi". Tämä latva osui ensimmäisenä silmään. Puolen tunnin kiertelyn jälkeen kaikki muut näyttivät ihan rimpuloilta tämän rinnalla. Jäi siitä vähän polttopuuksikin..

Kylpyhuone





Joku varmasti ihmettelee ensimmäisessä kuvassa koirien vesikuppia. Meillä koiratkin saunoo eli saunajuotavat pitää olla lähellä :)

Kylpyhuonekalusteet / Kvänum
Tapetti / Sandberg "Collette"

8. joulukuuta 2012

8. joulukuuta


6. joulukuuta 2012

Ralph Lauren Home - Alpine Lodge collection







Lumoava kokoelma sisustushelmiä Ralph Laurenilta. Eniten kokoelmassa viehättää luonnonläheisyys mihin on saatu mukaan ripaus luksusta. Tässä ei taida olla mitään mitä en kelpuuttaisi kotiimme. Meillä on lähtenyt sisustus voimakkaasti metsästystunnelmaa hakevaksi. Paljaaksi jätetyille hirsiseinille on ilmestynyt paljon metsäkauriin sarvia ja täytettyjä lintuja. Seinälle ollaan lisäämässä vielä deaktivoituja antiikkiaseita. Tätä teemaa ei voisi missään muualla paremmin toteuttaa!

5. joulukuuta 2012

5. joulukuuta




© Local Artisan. Design by Fearne.